Mainos
Mainos

Tutkimus paljastaa: Koirasi saattaa ymmärtää, mitä sanot sille

Unkarilaistutkimuksen mukaan on hyvinkin todennäköistä, että koirasi ymmärtää ainakin osan sanomastasi.

Oletko aina pitänyt koriaasi fiksuna? Tuore tutkimus paljastaa sen, mitä olet aina epäillytkin: on hyvinkin todennäköistä, että koirasi ymmärtää ainakin osan siitä, mitä sille sanot.

Science-lehdessä julkaistu tutkimus osoitti, että aivan kuten ihmisetkin, koirat tuntuvat käsittelevän sanojen merkitystä käyttäen vasenta aivopuoliskoaan. Sanojen sävyä ne käsittelevät oikealla aivopuoliskolla.

Tutkija Attila Andicsin mukaan 13 koiraa opetettiin makaamaan paikoillaan magneettikuvauksen ajan samalla, kun ne kuuntelivat omistajiensa ääntä nauhalta. Koirat kuulivat kehuvia sanoja sekä positiiviseen että neutraaliin sävyyn sanottuna. Lisäksi ne kuulivat neutraaleja "kuitenkin" -tyyppisiä sidesanoja molemmissa sävyissä.

Andicsin mukaan tutkimus paljasti sen, että koiran aivojen palkitsemiskeskus aktivoituu sen kuullessa kehuvia sanoja positiiviseen äänensävyyn sanottuna. Muissa tapauksissa aivoissa näkyi aktiivisuutta paljon vähemmän; esimerkiksi silloin kuin neutraali sana sanottiin positiiviseen sävyyn tai positiivinen sana neutraaliin sävyyn.

Tämä tarkoittaa sitä, että koirat pysyvät erottamaan, mitä sanomme ja kuinka sen sanomme, mutta ne pystyvät myös yhdistämään nämä kaksi asiaa ja ymmärtämään oikein, mitä sanat todella tarkoittavat.

Video: Miten valita juuri omaan perheeseen sopiva koira?

Video: Tämä koira sai ystävän odottamattomalta taholta.

Lähteet: ScienceSomeecards

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot