Mainos
Mainos

Työrauhan asialla

Moni on valmis vaihtamaan levottoman avokonttorin hiljaiseen ja oman maun mukaan sisustettuun kotitoimistoon. Kotitoimiston sisustamisessa pitää viihtyisyyden lisäksi huomioida tilan toimivuus ja käytännöllisyys.

Kotitoimiston sisustamisessa saa käyttää runsaasti mielikuvitusta. Kun kotitoimisto on sisustettu kauniisti ja tavaroille on löydetty sopivat paikat, on työn tekeminen entistä miellyttävämpää.

Organisointia ja pirteitä ratkaisuja

Organisoimalla kaikki tavarat paikoilleen, työn tekeminen on jouhevampaa ja entistä miellyttävämpää. Mikäli työhuone on hyvin pienikokoinen, selkeästä tavarajärjestyksestä on entistä enemmän iloa.

Papereille löytyy kaupoista pirteänvärisiä tai herkän pastellinsävyisiä toimistomappeja. Värikkäät toimistomapit ja lokerikot sekä piristävät työpäivää että auttavat asioiden muistamisessa. Kiireellisimpiä papereita voi järjestellä pöydälle sijoitettavaan lokerikkoon. Tosin pöydälle ei kannata sijoittaa liikaa tavaraa, ettei yleisvaikutelmasta tule sekavan ja ahtaan oloinen.

Erilaiset magneetti- ja muistitaulut ovat erinomaisia kotitoimistossa. Myös niitä löytyy perinteisinä valkoisina tai kirkkaina sinisinä ja punaisina. Valitse toimistosi seinälle juuri sinua miellyttävä värimaailma. Kun sijoitat kaikki tärkeät päivämäärät ja tapaamiset muistitauluille, mikään oleellinen asia ei pääse unohtumaan. Tärkeät muistilaput voi kiinnittää tauluille veikeillä, pirteänvärisillä magneeteilla.

Työhuoneesta saa pirteämmän ja energisemmän oloisen tuomalla huoneeseen värejä toimistotarvikkeiden ja huonekalujen avulla. Väreillä on ihmiseen suuri vaikutus, ja siksi niitä kannattaa hyödyntää sisustuksessa rohkeasti.

Pieniä veikeitä yksityiskohtia

Vaikka työnteko on usein totista puurtamista, kotitoimiston sisustuksen kanssa kannattaa leikitellä. Lisäämällä sisustukseen muutamia hauskoja pikkutavaroita työpäivä piristyy entisestään. Veikeä retrohenkinen radio, pirteän väriset puuvärit kauniissa kynäpurkissa tai kirkkaanpunainen roskapönttö työpöydän alla luovat veikeää energiaa työhuoneen ilmeeseen.

Kotitoimiston tulee olla huomattavasti houkuttelevampi kuin kodin ulkopuolisen toimistotilan, sillä on työntekijästä itsestään kiinni, kuinka hyvän työpanoksen kotioloissa antaa.

Työhuonetta voi piristää myös kasveilla. Työpöydälle sijoitettu viherkasvi tuo huoneeseen energiaa ja vireyttä. Mukavaa pirteää eloa huoneeseen saa myös kauniilla tekstiileillä, muutamilla sisustustyynyillä ja pirteällä kahvikupilla. Aikaisin aamulla aloitettu työpäivä sujuu huomattavasti pirteämmin kirkkaanvärisestä ja kauniin muotoisesta kupista nautitun aamukahvin voimalla.

Seinätilat hyötykäyttöön

Olipa työhuone suuri tai pieni, on hyvä hyödyntää huoneen seiniä mahdollisimman tehokkaasti. Seinille voi sijoittaa veikeitä hyllytasoja, joihin voi halutessaan laittaa mappeja, kyniä tai mitä katsookin tarpeelliseksi. Tavarat on tosin tärkeää asetella hyllyille mahdollisimman huolitellusti. Siistissä toimistohuoneessa jaksaa työskennellä tehokkaammin kuin epäsiistissä ympäristössä.

Hyllyjen lisäksi työhuoneen seinille voi asettaa muistitaulun, päivyrin sekä esimerkiksi syntymäpäiväkalenterin. Se mikä on näkyvissä, pysyy muistissa paremmin. Näin tärkeät tapaamiset, juhlat ynnä muut tärkeät asiat eivät pääse unohtumaan.

Seinätilaa voi säilyttämisen lisäksi hyödyntää väreillä. Maalaamalla työhuoneen seinät vaikkapa herkullisilla pastellinsävyillä saa huoneeseen luotua miellyttävän tunnelman. Seinille voi lisäksi hankkia muutamia kauniita sisustustauluja tai laittaa kuvia itselle tärkeistä ihmisistä.

Teksti: Johanna Tamminen / Mediafocus
Kuvat: Asko ja Ikea

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme