Mainos
Mainos

Uudenlainen asuntokauppa tekee tulojaan

SATOn teettämän tuoreen tutkimuksen mukaan 41 prosenttia suomalaisista haluaa nähdä uudisasunnon ennen ostopäätöksen tekoa.

Uusien asuntojen kauppakirjat kirjoitetaan usein jo rakennusvaiheessa, jolloin ostaja ei voi olla täysin varma lopputuloksesta. SATOn tuore tutkimus kuitenkin kertoo, että nykyään yhä useampi kodinostaja haluaa nähdä asunnon ennen lopullista ostopäätöstä.

– Uskon, että tulevaisuudessa talot rakennetaan nykyistä useammin melkein valmiiksi ennen kaupantekoa, jolloin asunnonetsijät näkevät, mitä todellisuudessa ovat ostamassa, SATOn liiketoimintajohtaja Tuula Entelä kertoo.

Silkkaa säästöä

Rakennuttajat vastaavat ostajien haasteeseen tarjoamalla malliasuntoja vertailukohdaksi. Asunnon sisustukseen on niin ikään kiinnitettävä huomiota jo rakennusvaiheessa.

– Aiemmin kunkin talon huoneistot olivat samansävyisiä ja pohjaratkaisuiltaan samanlaisia. Nyt meillä on valmistumassa kerrostalo, jossa on erisävyisiä ja -mallisia valmiina myytäviä huoneistoja.

Uudenlainen kaupantekotapa säästää rahaa. Kun uusi asunto on ostopäätöksen jälkeen nopeasti muuttovalmis, ei ostajan tarvitse järjestää rakentamisrahoitusta.

– Uskaltaisin melkein väittää, että ostamalla valmiiksi rakennetun uuden asunnon saa tyylikkään ja usein yksilöllisemmän kodin, Entelä povaa.

Teksti: Jokakoti
Kuva: SATO

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme