Mainos
Mainos

Uutta tavaraa ilmaiseksi? Pidä vaihtobileet!

Vaihtobileet ovat erinomainen idea sellaiselle, jolla on liikaa tavaraa, mutta jonka aina vain tekisi mieli hankkia lisää. Bileiden idea on, että jokainen osallistuja hankkiutuu eroon epäsuosioon jääneistä tavaroistaan ja saa samalla jotain uutta tilalle.

Vanha sanonta kuuluu, että toisen roska on toisen aarre. Tuohon perustuu myös vaihtobileiden idea. Tarkoitus on, että jokainen osallistuja tuo mukanaan kasan vanhoja vaatteita tai muita tavaroita, joille ei enää ole käyttöä. Tavarat asetetaan pöydälle tai sängylle, missä osallistujat voivat penkoa kasaa ja valita parhaat päältä.

Jos tarkoituksena on myös vähentää tavarapaljoutta, sääntö kuuluu, että kotiin saa viedä vain puolet siitä määrästä, jonka kanssa on tullut bileisiin. Ylijääneet tavarat laitetaan kimpassa kierrätykseen. Vaihtobileissä kannattaa pitää mielessä sama ohjenuora kuin ostoksilla: Jos et rakasta sitä, jätä se. Kaappia on ihan turha täyttää vaatteilla tai muilla tavaroilla, joille ei ole käyttöä. Kannattaa pitää järki kädessä, sillä ilmaisuus voi olla lähes ylitsepääsemättömän houkutteleva tekijä.

Vaihtobileet ovat erinomainen idea myös pienten lasten vanhemmille – etenkin jos ystäväporukassa on hieman eri-ikäisiä lapsia. Pieneksi jääneet vaatteet löytävät nopeasti uuden omistajan, samoin liian suuret hutiostokset. Lastenvaatteisiin kuluu yllättävän suuria summia, sillä lapset kasvavat nopeasti. Vaihtobileissä ei tarvitse huolehtia silmissä vilisevistä euroista.

Lue myös:

(MTV LIFESTYLE)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot