Mainos
Mainos

Vaikeuttaako hormonaalinen ehkäisy raskaaksituloa?

Kolmasosa suomalaisnaisista uskoo, että hormonaalisessa ehkäisyssä on pidettävä taukoja, jotta voi tulla raskaaksi – pitääkö väite paikkansa?

Suomalaisnaisten ajatuksia ehkäisyyn liittyvissä asioissa selvitettiin Taloustutkimuksen tekemässä Raskauden ehkäisytutkimuksessa. Yksi yleinen hormonaalisiin ehkäisyvalmisteisiin liittyvä kuvitelma on, että hormoneihin perustuvan ehkäisyn käyttäminen vaikeuttaa raskaaksi tulemista tai heikentää naisen hedelmällisyyttä käytön lopettamisen jälkeen.

– Tutkimuksen mukaan kolmasosa naisista ajattelee hormonaalisen ehkäisyn vaikeuttavan raskaaksi tuloa. Kuitenkin useissa tutkimuksissa on ilmennyt, että noin puolet naisista tulee raskaaksi hormonaalisen ehkäisyn lopettamista seuraavien kolmen ensimmäisen kuukauden aikana, kertoo Bayerin asiantuntijalääkäri ja gynekologi Leena Väisälä.

– Ennen kaikkea raskaaksi tulemiseen vaikuttaa naisen ikä, sillä hedelmällisyys vähenee merkittävästi naisen täytettyä 35 vuotta. Vanhemmat naiset ovat ehtineet käyttää ehkäisyvalmisteitakin kauemmin, mistä tämä kuvitelma saattaa johtua, toteaa dosentti, naistentautien ja synnytysten sekä gynekologisen endokrinologian erikoislääkäri Mervi Halttunen HYKSin naistenklinikalta.

Suomalaisista lähes kolmasosa uskoo, että hormonaalisessa ehkäisyssä on pidettävä taukoja, joiden aikana elimistö ehtii vapautua hormoneista.

– Mitään lääketieteellistä hyötyä tai syytä ei ole sille, että taukoja olisi pidettävä. Hedelmällisyys palautuu ennalleen ehkäisyn lopettamisen jälkeen hyvin nopeasti. Tauot heikentävät ehkäisyvarmuutta, joten niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä, Halttunen sanoo.

Terveysvaikutuksista tiedetään hyvin

Suomalaisnaiset tietävät melko hyvin, että hormonaalisilla ehkäisyvalmisteilla on erilaisia positiivisia terveysvaikutuksia.

– Parhaiten nuoret tietävät, että yhdistelmäehkäisyvalmisteet lievittävät kuukautiskipuja, vähentävät runsasta vuotoa ja auttavat aknen hoidossa, Halttunen kertoo.

Ehkäisypillerien mahdollisia haittavaikutuksia ovat muun muassa tiputteluvuoto, pahoinvointi, rintojen aristus ja päänsärky. Haittavaikutukset liittyvät yleensä käytön alkuun ja häviävät muutamassa kuukaudessa.

Monet nuoret epäilevät hormonaalisten ehkäisyvalmisteiden aiheuttavan painonnousua. Tutkimusten mukaan näin ei kuitenkaan ole.

– Ehkäisyvalmisteilla ja painonnousulla ei ole yhteyttä. Huomaamattaan monen paino saattaa nousta siksi, että seurustelun aloitettua vapaa-aikaa saattaakin viettää enemmän kotona poikaystävän kanssa herkutellen, Halttunen kertoo.

Haluttomuutta vai nautintoa?

Yksi viime aikoina erityisesti nuorten keskuudessa yleistyneistä virheellisestä käsityksestä liittyy seksuaaliseen haluttomuuteen. Väestöliiton kätilö ja tutkimushoitaja Mari Päiväniemi kertoo kohtaavansa työssään usein nuoria, jotka epäilevät ehkäisypillereiden aiheuttavan seksuaalista haluttomuutta.

– On hienoa, että seksuaalinen haluttomuus ei ole enää tabu, ja nuoret uskaltavat rohkeasti kysyä siitä. Tutkimustulosten mukaan hormonaalinen ehkäisy ei aiheuta haluttomuutta, vaan luotettava ehkäisy lisää nautintoa. Mutta jokaisen oma kokemus on aina totta ja sitä pitää kuunnella, sanovat tutkimukset mitä tahansa, Päiväniemi toteaa.

Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Mervi Halttusen mukaan hormonaalisia ehkäisyvalmisteita käyttävät kärsivät muita vähemmän haluttomuudesta.

– Esimerkiksi Osmo Kontulan vuonna 2007 tekemän Finsex-tutkimuksen mukaan yhdistelmäehkäisyn käyttäjillä oli vähemmän haluttomuutta kuin muilla naisilla. Seksuaaliseen haluttomuuteen vaikuttavatkin enemmän esimerkiksi aiemmat kokemukset, partneri, elämäntilanne ja ehkäisyn luotettavuus, Halttunen kertoo.

Raskauden ehkäisytutkimus 2009

– Taloustutkimus Oy:n tekemä Raskauden ehkäisytutkimus selvittää suomalaisten mielipiteitä ehkäisystä sekä ehkäisyn tarpeesta. Vuonna 2009 toteutettu tutkimus on tuorein aiheesta saatavilla oleva tutkimus. Sama tutkimus on tehty myös vuosina 1998, 2001, 2003, 2005, 2007.
– Tutkimuksen mukaan suhtautuminen ehkäisyyn on muuttunut vuosien aikana positiivisemmaksi ja siitä puhuminen kumppanin kanssa koetaan helpoksi. Miehet luottavat naisten hoitavan ehkäisyn.
– Ehkäisyn varmuus askarruttaa 22 prosenttia vastaajista.
– Tutkimuksen mukaan 1/3 suomalaisista uskoo, että hormonaalisten ehkäisymenetelmien käyttö pienentää mahdollisuutta tulla raskaaksi. Lähes kolmasosa vastaajista uskoo, että hormonaalisen ehkäisyn käyttämisessä on pidettävä taukoja.

Deski/ MTV3

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme