Mainos
Mainos

Valkoinen sisustus ei miellytä kaikkia – Asuntomessukodeissa rohkeita väripilkkuja

Vantaan Asuntomessukohteissa vilisee paljon valkoista, harmaata ja ruskean eri sävyjä, mutta harmonisten ja vaaleiden kokonaisuuksien keskeltä löytyy myös muutamia väripilkkuja.

Yksi esimerkki tämän vuoden Asuntomessukotien väripilkuista on kohde 40, Verso.

Versossa keittiö on mattamusta, olohuone liila ja työnurkkausta piristää vihreä. Kohteen sisustussuunnittelija Marja-Leena Kajander sanoo, että asukkaat kertoivat heti ensitapaamisessa, ettei heille tule valkoista kotia tai beigeä sohvaa.

– Liila ja vihreä olivat asukkaiden lempivärit, ja lähdimme sitten hakemaan värien välille sopivaa tasapainoa. Koska värit ovat koko seinänkokoisia, ajattelimme, etteivät ne saa hyökätä sieltä päälle. Värien on myös sovittava keskenään yhteen.

Kajander kertoo, että värikkään kohteen suunnitteleminen oli myös hänelle suunnittelijana mukavaa vaihtelua.

– Välillä kun lukee sisustuslehtiä, ei edes huomaa, että koti vaihtuu. Kaikki on valkoista ja valkoista. Värejä ei kannattaisi pelätä sen takia, että pelkää kyllästyvänsä niihin. Esimerkiksi maalatut seinät on melko helppo maalata uudelleen.

– Värit ovat tärkeitä, niistähän me saamme energiaa. Tässä kohteessa työhuone on vihreä, koska sinne halusimme energisyyttä. Olohuoneeseen taas liila tuo viileyttä, tyyneyttä ja ehkä pientä hienostuneisuuttakin.

Yläkerran lastenhuoneista löytyy sinistä ja vihreää voimakkaissa sävyissä.

Verson lisäksi värejä löytyy muun muassa Villa Chilistä ja Valhallasta. Muurametalojen Villa Chilissä pirteyttä sisustukseen tuo kirkas keltainen, jota löytyy niin keittiöstä kuin olohuoneestakin. Valhallassa väriä puolestaan on tuotu voimakkailla, pinkeillä sohvilla. 

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme