Mainos
Mainos

Vanhan torpan pihapiiri

Vanhaan torppaan tehtiin aita, sisääntulo portteineen ja istutusalue. Erikoisaiheena 18.4.2004 ja 25.4.2004 esitetyissä jaksoissa olivat tällaiseen työhön sopivat, perinteiset maalit. Aidan viereen istutettiin punalehti- ja juhannusruusuja ja portinpylväiden tyveen köynnökset - toiselle puolen tulikuusama ja toiseen kultaköynnöskuusama.

Aita punamullattiin ja portti maalattiin valkoisella öljymaalilla. Sisääntulon istutusalue tarvitsi matalan tukimuurin, jonka materiaaliksi valitsimme kauniisti sammaloituvat turveharkot. Alueelle istutettiin tammen viereen varjoisan ja puolivarjoisan paikan kasveja.

Heinäkuun sadejakson ja helteen jälkeen puutarhassa vallitsi lähes viidakkomainen tunnelma. Kuunliljat olivat kasvaneet kerrassaan trooppisiin mittoihin - ensimmäinen raivaus alkoi olla ajankohtainen! Turveharkot olivat jo saaneet pinnalleen kauniin sammalkerroksen.

Nuoret päivänliljat puolestaan eivät olleet ehtineet vielä kukkia. Liljojen istutuspaikka oli myös kovin varjoisa. Tulevat kesät näyttävät, kuinka ne tulevat siinä menestymään. Tarpeen vaatiessa istutukset voi tietysti siirtää aurinkoisempaan nurkkaan.

(Pioni 28.4.2006)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme