Mainos
Mainos

Varaudu tulipaloon – ethän ole unohtanut näitä asioita?

Monelle on epäselvää, miten tulipalon jälkimainingeissa tulisi toimia. Kuka korvaa vahingot? Entä kuka kertoo pelastussuunnitelmasta?

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön ennakkotietojen mukaan tulipaloissa on tänä vuonna huhtikuun loppuun mennessä kuollut 26 ihmistä. SPEKin tietojen mukaan Suomessa syttyy tulipalo lähes kymmenessä asunnossa joka päivä. Kotivakuutus korvaa yleensä irtaimistovahingot ja sijaisasunnon esimerkiksi tulipalon sattuessa.

– On ehdottoman tärkeää, että kotivakuutus on kunnossa. Tämä on asia, jonka puolesta isännöinti on puhunut jo pitkään, Isännöintiliiton toimitusjohtaja Tero Heikkilä sanoo.

Maanantaina 20.5. Helsingin Punavuoressa Pursimiehenkadulla syttynyt tulipalo aiheutti miljoonaluokan vahingot, joiden korjaustöissä voi kestää kuukausia. Helsingin Sanomien (21.5.) mukaan kaikille asukkaille ei ollut lainkaan selvää, miten poikkeuksellisessa tilanteessa pitäisi toimia.

– Taloyhtiön hallituksen ja isännöinnin sekä mahdollisen turvallisuuspäällikön on opastettava asukasta onnettomuustilanteessa, Heikkilä sanoo.

Taloyhtiön hallitus ja isännöinti huolehtivat yhdessä siitä, että talon turvallisuusjärjestelyt ovat lain edellyttämällä tasolla ja että taloyhtiössä on laadittu pelastussuunnitelma. Pelastussuunnitelma sisältää toimintaohjeet myös onnettomuustilanteiden varalle.

– Taloyhtiön hallituksen on huolehdittava siitä, että asukkaille tiedotetaan pelastussuunnitelmasta, Heikkilä sanoo.

Pelastuslain mukaan asukkaan on hankittava vähintään yksi palovaroitin jokaista 60 asuinneliötä kohden.

– Toimiva palovaroitin on halpa turva tulipalon varalta, Heikkilä sanoo.

MTV3/Jokakoti.fi

Lähde: Isännöintiliitto/SPEK

Kuva: Colourbox

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot