Mainos

Varaudu vuoden tärkeimpään tapahtumaan – osakkaan muistilista taloyhtiökokoukseen

Asiallisessa hengessä sujuneet yhtiökokoukset eivät ainoastaan lisää taloyhtiön me-henkeä vaan säästävät parhaimmillaan taloyhtiölle aikaa ja rahaa.

Yhtiökokous on osakkaan oman omaisuuden valvonnan kannalta vuoden tärkein tapahtuma.

Kaikilla osakkailla on kokouksessa kyselyoikeus. Osakkaat voivat esittää kysymyksiä tilinpäätöksestä, taloudellisesta tilanteesta ja muista kokouksessa käsiteltävistä asioista. Taloyhtiön hallituksella ja isännöitsijällä on velvollisuus vastata kysymyksiin. Hyvään hallintoon kuuluu, että he valmistautuvat jo etukäteen mahdollisiin kysymyksiin.

Niukasta tietojen annosta on melko varmasti tuloksena tyytymättömyyttä taloyhtiössä ja pahimmassa tapauksessa riitaisa asian selvittely oikeusteitse. Oikeusministeriön viime vuonna tekemästä laajasta selvityksestä ja verkkokeskustelusta ilmeni, että huomattavassa määrässä taloyhtiöitä on erimielisyyksiä. Ne ovat yleensä seurausta väärinkäsityksistä ja puutteellisesta tiedottamisesta.

Nyt yhtiökokousten käydessä kuumimmillaan, on aika kerrata yhtiökokouksen peruskuviot ja perehtyä kokouksessa mahdollisesti esiin nouseviin vaikeisiin tilanteisiin. Osakkaiden ei tarvitse käydä kuumina hyvin läpi viedyssä yhtiökokouksessa.

Osakkaan muistilista onnistuneeseen yhtiökokoukseen

Ole aktiivinen ennen kokousta – vaadi mieltäsi kaihertava kysymys asialistalle hyvissä ajoin. Esimerkiksi piharemontista ei voida tehdä päätöstä yhtiökokouksessa, jos asiaa ei ole mainittu kokouskutsun asialistassa.

Perehdy kokouskutsun asialistaan, sen liitteisiin ja valmistaudu käyttämään asiaan kuuluvia puheenvuoroja sekä käyttämään kyselyoikeuttasi.

Muista, että kysymykset pitää esittää silloin kun niitä asialistan mukaan kuuluu käsitellä.

Kerro kantasi asioihin, sillä kertaalleen päätettyihin asioihin ei enää palata.

Älä keskity yhtiökokouksessa naapurin, hallituksen ja isännöitsijän mollaamiseen. Järkevät päätökset syntyvät asiallisen keskustelun tuloksena.

Kiinteistöliiton avoin ja maksuton Yhtiökokousopas löytyy osoitteesta www.taloyhtio.net/yhtiokokousopas

Lähde: Kiinteistöliitto

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot