Mainos
Mainos

Verhot tuovat kevään

Herätä ikkunat talviunesta! Uudet verhot päästävät kevään kotiisi ja sydämeesi. Kevään uutuuksissa suositaan kirkkaita värejä ja rohkeita kuoseja.

– Pitkään suosittu paneeliverhomuoti alkaa olla ohi, sanoo verhosuunnitteluyritys Deveriä Järvenpäässä luotsaava Oie Kuningas ja levittää nähtäväksi toinen toistaan kauniimpia kangasmallikirjoja ja sisustusesitteitä.

Niistä näkee, miten nyt niin muodikkaat eri kangaslaaduista, eri kuvioista ja hyvinkin erilaisista väreistä kootut yhdistelmät toimivat käytännössä. Niistä voi koota yhtä hyvin klassisen hillityn kuin raikkaan rönsyilevänkin paketin. – Lähde liikkeelle avoimin, uteliain mielin, kehottaa Kuningas.

Hän tietää mistä puhuu, sillä hän on suunnitellut verhoja Suomen ikkunoihin yli kahdenkymmenen vuoden ajan – sekä julkisiin tiloihin että yksityishenkilöiden koteihin.

Kevään kolme ärrää

– Nyt verhoissa kysytään laskoksia. Verhoissa ja tyynyissä tehdään rohkeita väri- ja kuosiyhdistelmiä, Kuningas kertoo sisustuksen trendeistä. – Raita yhdistyy kukkaan, kukka toisenlaiseen kukkaan, pilkku ruutuun. Kevään verhoissa on kolmea ärrää: reippautta, rentoutta ja rohkeutta – niin kuosien, värien kuin ripustuksenkin osalta.

– Keväällä kaikilla on suunnaton värien nälkä. Pitkän talvikauden päätteeksi olemme kurkkuamme täynnä valkoisia näkymiä, ja uudet verhot tuovat kevään suoraan sydämeen, Kuningas uskoo.

Deverin edustamista valmistajista varsinkin englantilainen Blendworth on suomalaiseen makuun, mutta esimerkiksi tanskalaisen Paguenetten ja alankomaalaisen Koben verhoilla on myös omat ystävänsä.

Verhojen väreissä on valinnanvaraa hillitymmistä pastelleista kirkkaisiin neonväreihin asti. Viime vuoden väreistä pinkkiä ja limenvihreää näkee jonkin verran edelleen, erityisesti yhdistelminä. Toisaalta kylmempisävyisetkin vihreät ovat lisänneet suosiotaan. – Kyllä jonkinlainen vihreä on aina kevään oma tunnusväri, Kuningas vahvistaa.

– Toisaalta on aina ihmisiä, jotka valitsevat kotiinsa ja verhoihinsa mieluiten aina tyylikästä mustan ja valkoisen yhdistelmää. Siihen voi nyt halutessaan yhdistää vaikka ruskeaa. Vaikutelma on silloin moderni mutta hienostunut, hän vinkkaa.

Ota ammattisilmä avuksi

Kuningas suunnittelee verhot kuhunkin toimeksiantokohteeseen ensimmäisestä neulanpistosta ripustukseen asti, joten hän aloittaa työt aina maksuttomalla kotikäynnillä. Samalla hän näkee, millaiseen kokonaisuuteen ja elämäntyyliin asiakas tahtoo verhot soinnutettavaksi. Jokainen koti luo oman trendinsä.

– Kuuntelen asiakkaan toiveita, mutta esitän aina myös oman näkemykseni. Monesti asiakas pyytää suoraan ehdotuksia, sillä harjaantumaton silmä ei aina pysty kuvittelemaan, miltä näytetilkku näyttää monen metrin kokoisena pintana tai eri tavoin poimuteltuna. Minusta tässä työssä onkin tärkeää palvella.

Kevätverhoihin saa Deveristä myös mausteeksi kaikenlaista uutta mukavaa. Jos et voi tai halua päivittää koko verhokokonaisuutta, huonetta voi piristää vähemmälläkin vaivalla. Esimerkiksi uutuustuotteet, verhojen magneettiripustimet, toimivat yhtä hyvin sivuverhojen kiinnittiminä kuin koristeellisina ripustiminakin. Ripustimien ja verhotankojen väreissä kulta ja messinki ovat syrjäyttämässä ennen niin suositun hopean.

Hauskaa ja hohtavaa

Kultaa ja hienostunutta välkettä näkyy myös usein erilaisissa tupsuissa, hapsuissa ja reunusnauhoissa. Esimerkiksi yksittäinen kullankimalteinen punossäie tai kristalliketju verhonnyörissä tai -tupsussa antaa huoneelle uutta ilmettä.

Tavanomaiset tupsut ja hapsutkin ovat päivittäneet muotoaan. Varsin paljon käytetään myös helmikoristelua. Himmeästi hohtava helmireunus voidaan ommella yhtä hyvin verhon sivuun kuin alareunaankin. Niitä ja erilaisia tupsunauhoja näkee myös lampunvarjostimissa ja tuoleja sekä sohvien alareunoja somistamassa. Röyhelöt ovat tyynyissä edelleen muodikkaita.

– Verhojen ripustuksessa saa tänä keväänä olla erityisen luova, innostaa Kuningas. – Purjerenkaat pitävät edelleen pintansa, mutta yhtä hyvin kankaan voi kiertää verhotangon ympärille ja jättää laskeutumaan reunoilta tai kiinnittää verhot näyttävillä ripustimilla. Nuorekas vaikutelma saadaan lyhentämällä pitkät sivuverhot yksinkertaisella löysällä solmulla.

– Jos kotona ei ole verhoihin kompastelevia pieniä lapsia tai kotieläimiä, linjakkaasti alas lattialle asti valuvat pitkät, ohuet verhot voivat olla elegantti vaihtoehto, kun alareuna asetellaan kauniisti ja verhot saavat olla rauhassa paikallaan, Kuningas sanoo esitellen vielä houkuttelevia keväisiä verhovaihtoehtoja tuotevalokuvista.

Teksti: Hanna Myllys / Mediafocus

Kuvat: Verhosuunnittelu Dever Oy ja Vallila

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme