Mainos
Mainos

"Viemme pienen lapsemme päiväkotiin, vaikka olemme itse kotona" – äitibloggari perustelee perheensä ratkaisua

Meriannen kertoo lastensa päivähoidosta Meriannen mielessä -blogissaan. – Ennen päiväkotia meillä ei ollut lähes ollenkaan lapsivapaata aikaa: ehkä vain kaksi kertaa vuodessa pitkien järjestelyiden myötä, hän kuvaa.

"Muistan sinut, lapseni" – tähän videoon jokainen äiti voi samaistua! 

"Viemme kaksivuotiaan päiväkotiin, vaikka olemme itse kotona". Näin Meriannen kertoo perheensä valinnasta Kaksplussan Meriannen mielessä -blogissaan.

Meriannen asuu Englannissa, missä kaksivuotias pääsee kaupungin rahoittamana päiväkotiin 15 tunniksi viikossa, mikäli kriteerit täyttyvät. Perheellä on mahdollisuus laittaa molemmat lapset päiväkotiin.

Perheen Anna-tytär on päiväkodissa kahtena päivänä viikossa, yhteensä noin kymmenen tuntia viikossa. Toinen tytär, Elsa, käy koulua arkisin.

"Ennen päiväkotia meillä ei ollut lähes ollenkaan lapsivapaata aikaa"

Syitä panna lapset hoitoon, vaikka vanhemmat ovat kotona, on useita. Äidin mukaan mukaan perheen tukiverkosto on pieni; lisäksi perheessä on erityislapsi, joka vaikuttaa perheen mahdollisuuksiin viettää aikaa erillään.

– Minkä myötä ennen päiväkotia meillä ei ollut lähes ollenkaan lapsivapaata aikaa: ehkä vain kaksi kertaa vuodessa pitkien järjestelyiden myötä. Nyt päiväkodin ansiosta saamme neljä tuntia viikossa täysin lapsivapaata aikaa. Aikaa, jolloin voimme hoitaa parisuhdettamme tai tehdä töitä ja muita juoksevia asioita.

"Tää kuva on otettu kahvilassa. Elsa oli koulussa ja Anna päiväkodissa: mie sain hetken olla muutakin kuin äiti". Jos kuva ei näy, katso se täällä.

Hoidossa lapsi oppii sosiaalisia taitoja ja hänen oppimistaan ja kehitystään arvioidaan.

– Vaikka tällainen vertaaminen valtakunnallisesti standardoituun kehitystaulukkoon on minulle äitinä stressaavaa, niin toisaalta se luo turvallisuuden tunnetta. Jos ongelmia ilmenisi, se huomattaisiin.

"Mielestäni oikea kysymys ei ole vastakkainasettelu päiväkodin ja kodin välillä"

Nyt kaksivuotiaalla on myös "jotakin omaa" – hän saa mennä hoitoon sen sijaan, että olisi jatkuvasti vanhempiensa mukana.

– Mielestäni oikea kysymys ei olekaan tämä nykyinen vastakkainasettelu päiväkodin ja kodin välillä. Tuon kysymyksen vastaus riippuu niin perheen tilanteesta kuin lapsesta yksilönä. Parempi kysymys olisikin, että mistä se oma lapsi ja vanhemmat hyötyisivät kaikkein eniten?

Lähde: Kaksplus.fi

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme