Mainos
Mainos

Viidakon tähtösen prinsessakoti

Ensimmäiset kuukaudet Henna Kalinainen itki omassa kodissaan. Nyt hän nauttii yksinasumisesta, eikä haluaisi muuttaa kommuuniin. Prinsessakodissa tuoksuu ja näyttää hyvälle!

Seurapiirikaunotar Henna Kalinainen on asunut niin Big Brother –kommuunissa kuin alkeellisissa olosuhteissa Thaimaan viidakossakin. Molemmat kokemukset ovat kasvattaneet häntä.

– Turha itsekkyys on hävinnyt ja olen oppinut, ettei mitään pidä ottaa itsestäänselvyytenä. BB opetti myös kanssa-asujien huomioimista, hän summaa.

Viidakossa vaikeinta oli pimeys sekä inhottavat ötökät.

– Ensimmäisen vessakerran jälkeen tyydyin tekemään tarpeeni leirin läheisyyteen, sillä hyönteiset polttivat jalkani, mutta luonnon armoilla selvittiin joukkuetovereiden tuella, Henna kiittelee.

Yksinasuminen pelotti

Nykyään sinkkuna viihtyvä nuori nainen asuu 27-neliöisessä yksiössä Helsingin keskustassa.

– Parasta Punavuoressa on yhteisöllisyys. Se on kuin pieni kylä kaupungin keskellä, Henna hehkuttaa.

Kulman kuppilassa hän tuntee olevansa kuin omassa olohuoneessaan ja lähikaupan täti tietää ostokset jo ennalta.

– Jos jotain huonoa pitää sanoa, niin kotikadullani on Helsingin hankalinta kävellä korkokengissä!

Yksinasuminen hirvitti aluksi vuosi sitten omaan kotiin muuttanutta Hennaa, mutta nykyään hän osaa jo nauttia omasta tilasta.

– Ensimmäiset kuukaudet vaan itkin, enkä uskaltanut nukkua yksin.

Lisää tilaa vaatteille

Vuokralla asuva Henna teetti sisäremontin kotiinsa viime vuonna.

– Varani eivät riitä antiikkiin, mutta muuten rakastan vanhaa tyyliä, hän toteaa.

Vaniljan ja beigen sävyin sisustettu asunto on Hennan mukaan ”prinsessamainen”. Katossa komeilee tyylikäs kruunuvalaisin, ja kylpyammeessa on ihana lillua skumppalasillisen ja tuoksuvaahtojen kanssa.

– Tällä hetkellä haaveilen prameasta viinikaapista. Se sopisi hyvin coolin baaritiskini jatkoksi, hän unelmoi. Myös kengille ja vaatteille olisi hyvä löytää lisää tilaa, sillä nyt Henna joutuu säilyttämään osaa vaatteistaan tilanpuutteen takia häkkivarastossa.

– Ostan koko ajan uutta päälle pantavaa, ja kierrätykseni on vähän huonolla tolalla, hän nauraa.

Tuparit tiedossa

– Minulla on hyvä silmä sisustuksen suhteen. Tosin tekniikasta en tingi: yhden seinän peittää iso tv-screeni, josta on kiva katsella elokuvia, Henna kertoo.

– Haluaisin olla siistimpi. Kutsun kaverit kylään vasta sitten, kun jokainen tavara on löytänyt paikkansa, eivätkä vaatteet loju lattioilla.

Piinaava naapuri

Turvallisuuden lisäksi Henna arvostaa hyviä naapuruussuhteita.

– Minulla on kokemusta myös piinaavasta naapurista, joka kuvitteli kaikenlaista ja solvasi minua sekä silloista aviomiestäni.

Ulkomaille muutto siintelee Hennan haaveissa.

– Elämänfilosofiaani kuuluu tutustua muihin kulttuureihin. Pietari on kiva, mutta ehkä ne asuinolosuhteet olisivat minulle liikaa.

Sen sijaan hän rakastui Lontooseen ja voisi kuulemma asua myös Isossa Omenassa. Yksi on kuitenkin varmaa:

– Kommuuniin en muuta kuin pakon edestä!

Teksti: Jokakoti
Kuvat: MTV3, Sub

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot