Mainos
Mainos

Viininystävän koti

Viinit ja niiden varastoiminen ovat kasvavassa suosiossa suomalaisten keskuudessa. Viininystävän kodista tulisi löytyä ainakin sopivan kokoisia laseja, kunnollinen avaaja sekä paikka missä viinejä säilyttää.

Valtaosa viineistä kulutetaan useimmiten muutaman vuorokauden kuluessa ostohetkestä, jolloin riittää, että viinit ovat auringonvalolta suojassa ja mahdollisimman viileässä paikassa kyljelleen aseteltuina. Pidempi aikainen säilytys on jo huomattavasti haasteellisempi tehtävä.

Viinikaappi – oikeanlainen viininsäilytyspaikka

Monet viinit tekeytyvät ajan kuluessa pulloissa entistä täyteläisemmän makuisiksi. Tällöin viinin oikeaoppinen säilytys on hyvin tärkeää. Markkinoilta löytyy monen kokoisia ja näköisiä viinikaappeja, jotka ovat ensisijaisen tehtävänsä lisäksi, myös näyttäviä sisustuselementtejä. Kaappeihin on mahdollista säätää juuri viineille sopiva lämpötila ja kaapissa viinit lepäävät oikeaoppisesti kyljellään.

Erilaiset viileät maakellarit ovat myös oivallisia viininsäilytyspaikkoja. Maakellarin edustalle voi taiteilla kauniin kyltin, josta käy ilmi kellarin arvokas sisältö. Maakellarin läheisyyteen voi myös sijoittaa pienen pöytäryhmän, jonka ääressä voi kesäkuumalla nauttia vaikkapa virkistävän viileää valkoviiniä.

Viinilasi vaikuttaa makuelämykseen

Viinin makuun vaikuttaa se, minkälaisesta lasista sitä nautitaan. Viinilaseja on runsaasti erilaisia ja eri värisiä. On muun muassa isoja, pieniä ja eritavoin muotoiltuja laseja, kuten pallolaseja tai suippolaseja.

Vaikka lasit ovat myös visuaalisesti kauniita, viiniasiantuntija valitsee lasit ennen kaikkea makuelämystä silmällä pitäen. Tosiasiahan on se, että maistamme neljä perusmakua herkimmin eri kielen osilla. Makeuden maistamme aivan kielen kärjessä, hapokkuuden kielen takana sivuilla, suolaisuuden edessä sivuilla ja karvauden takana kielen kantaosassa. Viinilasi valitaan lasin kuvun, reunan muodon sekä reunan pyöristyksen ja kaltevuuden mukaisesti. Nuo tekijät määräävät sen miten viini osuu kieleemme, eli mitä maistamme viinissä aivan ensimmäiseksi.

Viehättäviä merkitsijöitä ja avaajia

Näin kesällä erilaisissa juhlissa ja illanistujaisissa viini toimii oivana ruoka- ja seurustelujuomana. Kun vieraita on enemmän voi viinilasin kätevästi merkitä pienillä koristeriipuksilla tai -renkailla. Riipuksen saa helposti pujotettua viinilasin jalkaan ja näin oma lasi löytyy helposti.

Ilman toimivaa viinipullon avaajaa ei viinin maistelusta tule mitään. Viininystävän varusteista tulisi löytyä myös korkkipaperin leikkuri eli terä, jolla saa kätevästi pyöräytettyä korkin päällä olevan metallipaperin pois.

Pullojen seuraksi kauppoihin on tullut erilaisia laatikkoviinejä. Laatikkoviinejä varten löytyy joko telineitä tai puisia laatikoita, joiden sisään viinilaatikon saa laitettua ja kattaus pysyy näyttävämpänä.

Teksti: Johanna Tamminen / Mediafocus
Kuvat: Asko, Bosch, Futureimagebank, Indiska, Sagaform

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme