Mainos
Mainos

Voiko uuden kumppanin viedä "vanhan" perheen juhliin? Heli Vaaranen muistuttaa lapsen suojelemisesta: "Lapsi voi joutua mahdottomaan tilanteeseen"

Väestöliiton parisuhdetiimin esimies ja psykoterapeutti Heli Vaaranen muistuttaa, että lapsi ei saisi kärsiä vanhempien konflikteista.

Mikä on riittävä syy eroon? Kuuntele parisuhdekouluttajan vastaus yllä olevalta videolta.

Kesä on tyypillistä juhla-aikaa, mutta miten alati yleistyvät uusperheet selviävät juhlinnasta saman katon alla?

Ifolor-kuvapalvelun teettämän kyselyn mukaan joka kolmas vanhempi kokee pärjäävänsä tämäntyyppisissä tilanteissa hyvin. Eronneista viidennes kuitenkin kertoi lopettaneensa perhejuhlien järjestämisen eron jälkeen. Seitsemän prosenttia koki perhejuhlat ahdistaviksi.

– Vähemmistö kokee kipeitä pulmia. Se voi johtua siitä, että asia on niin tuore, ettei siihen ole ehtinyt sopeutua, sanoo Vaaranen.

Vanhempien kipuilun sijaan katse pitäisi kuitenkin kääntää jälkeläisiin.

Lapsi voi joutua ristiriitaiseen tilanteeseen

Vaaranen muistuttaa, että lasta tulisi suojata aikuisten konflikteilta.

– Ripille pääsy, ylioppilasjuhlat, valmistuminen, häät tai isovanhemman hautajaiset ovat kehitysaskeleita, joissa lapsi menee yhden sykäyksen eteenpäin, kun taas vanhemmat yhden sykäyksen taaksepäin. He luovuttavat tulevaisuuden omalle lapselleen, Vaaranen luonnehtii.

Jos vanhempi tuo lapsen juhliin tuntemattoman uuden kumppanin, joutuu jälkeläinen ristiriitaiseen tilanteeseen.

– Ristiriita syntyy, kun lapset ovat yhdelle vanhemmalle lojaaleja ja samalla tietävät, että toiseen vanhempaan saattaa sattua. Lapsi voi joutua mahdottomaan tilanteeseen.

Vaaranen ei tarkoita vain pieniä, vaan myös aikuisia lapsia.

– Yhä aina uudelleen hämmästyn, miten herkkiä pari-kolmekymppiset aikuiset ovat. Heitäkin tulee suojella aikuisten konflikteilta, Vaaranen sanoo.

Kysy, onko asia ok

Jos vanhemmat ovat jo sopeutuneet eroon, voi Vaarasen mukaan uuden kumppanin viedä ”vanhan” perheen juhliin. On toivottavaa, että ennen tätä uusi kumppani on esitelty perheelle. Hän ei saisi myöskään tulla juhliin yllätyksenä.

Asiasta on siis hyvä keskustella etukäteen esimerkiksi puhelimessa.

– Suu auki ja keskustelemaan! Pitää soittaa, että onko ok, jos uusi kumppani tulee juhliin, kuuluu Vaarasen simppeli neuvo.

Juhlia ehtii viettää myöhemminkin

Mikäli tilanne tuntuu jostain osapuolesta ikävältä, kannattaa harkita tarkkaan, osallistuuko uusi pari yhdessä juhlaan. Varsinkin jos kyseessä on uuden kumppanin ensimmäinen tapaaminen ”vanhan” perheen kanssa. Ensivaikutelman kun voi antaa vain kerran.

– Elämä on lineaarinen. Ehdimme viettää paljon juhlia. Kiirehtiminen tuntuu kuitenkin olevan trendi. Kiirehditään viikkojen ja jopa päivien sisällä uuden kumppanin esittelyyn samalla, kun lapsi viettää juhlapäivää, Vaaranen sanoo.

Hän muistuttaa jälleen, että juhlatilanteissa pitää suojella lasta aikuisten konflikteilta.

Kipeitä tunteita useilla tahoilla

Myös vanhemman uusi kumppani voi kokea epämiellyttäväksi juhlatilanteet, joissa törmää rakkaan ”vanhaan” perheeseen.

– Uusparisuhteiden uudet kumppanit voivat kokea suunnatonta ulkopuolisuutta. Aiempi perhe voidaan kokea loukkaavana, Vaaranen kertoo.

Aikuisenkin näkökulmasta yhteisjuhlissa on siis otettava huomioon maltti ja rauhallisuus.

– Kipeitä tunteita on kaikilla tahoilla. Kukaan ei voi ottaa niihin yksinoikeutta.

Tilanteet selviävät keskustelemalla

Vaaranen kehottaa uusperheiden vanhempia avoimeen keskusteluun.

– Mitä vähemmän ihmiset puhuvat toisilleen, sitä suuremmiksi demonit kasvavat.

Vaaranen muistuttaa aikuisia myös siitä, että nykypäivän vapauden myötä tulee myös velvollisuuksia. Uuden suhteen solmiminen on jokaisen oikeus, mutta siihen liittyvien velvollisuuksien laiminlyömisestä tulee ongelmia.

– Pitää siivota pois aivan turhia konflikteja, jotka tulevat puhumattomuudesta. Ihmiset ovat sosiaalisia olentoja, se erottaa meidät eläimistä. Meidän on mahdollista muutamalla sanalla rauhoittaa tilanne.

Tilanne, joka on kipeä kaikille osapuolille.

– On syytä hyväksyä elämänmuutokset ja kohdata uudet tilanteet sillä ymmärryksellä, että totutun elämän muuttuminen saattaa olla vaikeaa, Vaaranen sanoo.

***


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme