Mainos
Mainos

Voileipäkakku kevään juhliin 27.5.2000

toim.Sari-Leena Heilanen

Voileipäkakku kevään juhliin


10 siivua tummaa vuokaleipää
10 siivua vaaleaa vuokaleipää
Kostutukseen:
1 1/2 dl kasvislientä

Tonnikalatäyte:

1 prk tonnikalaa
1 rkl kapriksia
1 rkl sinappia
1rkl ketsuppia
1/2 dl silputtua tilliä
1/2 dl silputtua purjoa
1/2 dl kevyt majoneesia
1 dl kermaviiliä

Kinkkutäyte:


100g palvikinkkua
4 siivua kipparijuustoa
1/2 dl suolakurkkua pieneksi kuutioituna
1/2 dl majoneesia
1/2 dl kermaviiliä
Kuorrutus:
2 dl kermaviiliä
1 dl majoneesia

Koristeluun:
Tuoreita yrttejä
tuorekurkkua
punaista, vihreää ja keltaista paprikaa
Leikkaa leipäviipaleista kuoret veitsellä. Vuoraa pitkulainen leipä / kakkuvuoka tuorekelmulla. Asettele pohjalle ensin yksi kerros tummia leipäviipaleita. Kostuta alimmaiset leipäviipaleet kasvisliemellä.
Valmista tonnikalatäyte sekoittamalla kaikki aineet keskenään kulhossa. Valmista kinkkutäyte toiseen kulhoon silppuamalla palvikinkku aivan hienoksi joko veitsellä tai sauvasekoittimella. Hienonna myös juustoviipaleet kulhoon ja lisää kurkkukuutiot sekä majoneesi ja kermaviili. Sekoita täytteen aineet hyvin keskenään.
Levitä puolet tonnikalatäytteestä alimpien leipäviipaleiden päälle. Nosta vaaleat leipäviipaleet tonnikalatäytteen päälle ja kostuta leipäviipaleet. Levitä sen jälkeen kinkkutäyte kokonaan leipäviipaleille ja jälleen kerros tummia leipäviipaleita. Kostuta tummat leipäviipaleet ja levitä loput tonnikalatäytteestä. Laita viimeiseksi kerros vaaleita leipäviipaleita ja kostuta ne.
Anna voileipäkakun levätä viileässä painon alla vähintään kaksi tuntia. Voit laittaa esim. leikkuulaudan painoksi kakun päälle. Sekoita kuorrutusaineet keskenään. Käännä voileipäkakku tarjoiluvadille alassuin, jotta voit poistaa tuorekelmun. Levitä kuorrutus kakun päälle ja reunoille esim. nuolijalla. Koristele kakun reunat silputuilla tuoreilla yrteillä. Kakun pinnalle voit ripotella pieniä erivärisiä paprikakuutioita väriä antamaan.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme