Mainos
Mainos

Vuoden 2004 Kouluravintola löytyi Kauniaisten Mäntymäestä

Mäntymäen koulu Kauniaisissa on valittu Vuoden 2004 Kouluravintolaksi. Tittelistä kilpaili 63 koulua eri puolilta maata. Valinta julkistettiin Gastro-messuilla Helsingissä keskiviikkona.

Mäntymäen koulussa tarjotaan keskuskeittiössä valmistettua ruokaa 475 oppilaalle ja opettajalle. Ruokailu on voittaneessa koulussa selkeästi osa kasvatusta ja koulun aikuisväen hyvä yhteistyö näkyy toiminnassa.

Kilpailuaineistossaan koulu toi hyvin esille pyrkimyksen tehdä ruokailuhetkestä virkistävä ja viihtyisä mm.

taustamusiikin ja ruokailuvuorojen avulla. Myös taloudellinen näkökulma ja asiakaspalaute kuuluvat vuoden 2004 kouluravintolaan.

Toiselle sijalle tuli Tenetin koulu Sotkamosta. Tenetin koulukeittiö tarjoaa ruoat 550 ruokailijalle 1-9 luokilta ja lähettää ruokaa neljään kouluun 190 ruokailijalle. Linikkalan koulu Forssasta sijoittui kolmanneksi.

Erityismaininnan tuomaristo antoi savonlinnalaiselle Kellarpellon koululle hyvästä ideasta julistaa koko marraskuu ruokailun kuukaudeksi koulussa.

Kilpailun järjestää Kuntaruokailun asiantuntijat ry yhteistyökumppaniensa kanssa. Tavoitteena on muistuttaa hyvän, täysipainoisen ja nautittavan aterian merkityksestä koululaisten hyvinvoinnille sekä nostaa esiin ruokailu- ja käytöstapojen tärkeyttä koulun kasvatustyössä.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme