Mainos
Mainos

Vuoden vihannes viettää nimikkoviikkoaan

Suomalaisen paprikan sato on nyt parhaimmillaan ja 25.–31. heinäkuuta vietetäänkin Kotimaisten Kasvisten nimeämää paprikaviikkoa. Paprika on myös tämän vuoden nimikkovihannes.

Suomalaiset syövät paprikoita 7 – 8 miljoonaa kiloa vuodessa. Tästä määrästä kymmenesosa kypsyy kotimaisissa kasvihuoneissa. Kotimaisten Kasvisten viestintäpäällikkö Pirjo Toikkanen kertoo tavoitteena olevan, että Suomessa päästään paprikan viljelyssä kurkun ja tomaatin tavoin ympärivuotiseen tuotantoon.

Ruukkuchili on myös silmänruokaa

Nykyään myös chilejä eli maustepaprikoita kasvatetaan suomalaisissa kasvihuoneissa. Punaisia, keltaisia ja vihreitä chilejä myydään irtotavarana. Toinen mahdollisuus on hankkia keittiöön maustepaprikaruukku. Kotimainen ruukkuchili on uutuus, jota myydään ruukkuyrttien ja ruukkusalaattien tavoin kauppojen hevi-osastoilla. Kypsyviä chilihedelmiä voi poimia suoraan kasvista ja pilkkoa ruokien mausteeksi, Toikkanen neuvoo.

Paprika ja peruna ovat sukulaisia

Paprikat ja chilit kuuluvat samaan koisokasvien heimoon kuin tomaatti ja peruna. Paprikoiden ja chilien Capsicum-lajeja löytyy kymmeniä ja niistä on lukuisia muunnoksia. Yhteistä paprikoille ja chileille syöjän kannalta on se, että ne sisältävät eri määriä kapsaisiini-nimistä ainetta.
- Juuri kapsaisiini antaa ruokiin toivottua potkua, Toikkanen selittää.

Paprikoiden ja chilien värikirjo on varsin laaja, mutta ne kaikki ovat ensi vaiheessa vihreitä. Vihreä väri ei merkitse kirpeyttä, pikemminkin lievempää tulisuutta. Toikkanen neuvoo valitsemaan vihreitä paprikoita ja chilejä erityisesti kuumennettaviin ja haudutettaviin ruokiin, kuten täytettyihin uunipaprikoihin ja täyteläisiin patoihin.

Paprika-nuudelisalaatti

  • 100 g keitettyä munanuudelia
  • 2 punaista paprikaa
  • puolikas kurkku ilman sisusta
  • 50 g herkkusieniä
  • 1 punainen chili
  • 0,5 dl silputtua tuoretta korianteria
  • 1 ruukullinen rucolaa
  • Kastike
  • 1–2 limetin mehu
  • 1,5 rkl öljyä
  • (1 rkl seesamiöljyä)
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 1 murskattu valkosipulinkynsi
  • 0,5 tl raastettua tuoretta inkivääriä
  • 1 tl fariinisokeria
  • Lisäksi
  • 1 dl paahdettuja cashewpähkinöitä

Pese paprikat, poista sisukset ja leikkaa ohuiksi suikaleiksi pitkittäin. Viipaloi kurkku ja sienet. Puolita chili, poista siemenet ja hienonna. Yhdistä pilkotut salaattiainekset, keitetty nuudeli, hienonnettu korianteri ja rucola suoraan tarjoilukulhoon.

Valmista kastike sekoittamalla kaikki ainekset keskenään. Lisää kastike salaattiin ja viimeistele salaatti pähkinöillä. Tarjoile heti sellaisenaan tai aterian lisäkkeenä.

Huom. Chilejä pilkkoessasi käytä mielellään suojakäsineitä. Chileistä jää käsiin kapsaisiinia, joka ei täysin lähde pesemälläkään. Herkälle iholle ja silmiin joutuessaan se kirvelee.

Keltainen mojo -dippikastike

  • 1 keltainen paprika
  • 2–3 viipaletta edellisen päivän valkoista leipää (ilman kuoria)
  • 3 valkosipulinkynttä
  • puolikas chili (ilman siemeniä)
  • puolen sitruunan mehu
  • 2 tl valkoviinietikkaa
  • 1 tl paprikajauhetta
  • 0,5 dl oliivi- tai rypsiöljyä
  • ripaus suolaa ja sokeria
  • rouhittua mustapippuria

Puolita pesty paprika ja poista sisus. Paloittele paprikanpuolikkaat kuutioiksi ja pane tehosekoittimeen leipäviipaleiden, murskattujen valkosipulinkynsien, pilkotun chilin, sitruunamehun, viinietikan ja paprikajauheen kanssa.

Soseuta seos tasaiseksi ja lisää öljy ohuena nauhana. Maista ja mausta suolalla, sokerilla ja mustapippurirouheella. Tarjoa dippikastikkeena esimerkiksi paistettujen veneperunoiden kanssa.

Paprika-linssilisäke

  • 6 dl vettä
  • 2 dl vihreitä linssejä
  • 1 punainen tai vihreä paprika
  • 1 porkkana
  • 1 pieni sipuli
  • 3 valkosipulin kynttä
  • ripaus cayennenpippuria ja suolaa
  • tilkka rypsiöljyä

Keitä huuhdotut linssit pakkauksen ohjeen mukaan kypsiksi ja valuta keitinvesi pois.

Paloittele paprika kuutioiksi. Raasta porkkana. Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet.

Kuullota pannulla öljyssä paprika, porkkanaraaste, sipuli ja valkosipuli. Lisää valutetut linssit. Mausta seos makusi mukaan cayennenpippurilla ja suolalla.

Tarjoa lisäkkeenä esimerkiksi grillatulle broilerille sitruunanmehulla maustetun kevytranskankerman kanssa.

Peruna-oliivisalaatti

Uudista perunasalaatti kesäiseksi! Uusia perunoita höystävät sipulinvarret ja oliivit.

Tähdellä (*) merkittyjä ainesosia on saatavilla luomuna.

  • 800 g uusia perunoita*
  • 2 ruukkua lollo rossoa* tai muuta lehtisalaattia*
  • 2-3 kesäsipulin vartta*
  • 1 punainen chili*
  • 1 dl oliiveja*
  • 3 tomaattia*
  • persiljaa*
  • Kastike:
  • 2 rkl öljyä*
  • 1 rkl punaviinietikkaa*
  • 2 rkl vettä
  • 1 tl sinappia
  • 1 murskattu valkosipulin kynsi*
  • suolaa
  • mustapippuria*

Pese uudet perunat hyvin ja keitä ne lähes kypsiksi. Puolita jäähtyneet perunat.

Sekoita kastikkeen ainekset. Huuhtele, kuivaa ja revi salaatit ja hienonna sipulinvarret.

Leikkaa chili pituussuunnassa kahtia ja poista siemenet sekä valkoiset sisäseinämät, joissa siemenet ovat kiinni. Pilko chili.

Yhdistä perunat, salaatit, sipulinvarret, chili ja oliivit. Lisää kastike ja sekoita.

Koristele tomaateilla ja persiljalla.

Muokattu Finfoodin keittokirjan ohjeesta.

Toimittaja: Maija Ala-Siurua

(MTV3-Finfood)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot