Mainos
Mainos

Vuokralaisilla on varaa valita

Vuokra-asuntojen markkinat toimivat Huoneistokeskuksen mukaan tällä hetkellä siinä mielessä hyvin, että tarjontaa on runsaasti ja asunnon hakijoilla on varaa valita. Takapihan perällä roskalaatikon vieressä sijaitseville kellariluukuille ei tahdo löytyä ottajia, kun parempiakin on tarjolla.

Myös asuntojen vuokrat ovat tulleet jonkin verran alaspäin parin vuoden takaisista lukemista. Nordean asuntorahoitusjohtajan Jussi Ala-Könnin mukaan vuokrat eivät kuitenkaan ole laskeneet ollenkaan samassa tahdissa kuin oman asunnon hankintaan tarvittavien lainojen hoitokulut.

-Tämä näkyy selvästi, kun ihmiset pankin tiskillä tekevät laskelmia eri asumismuotojen kustannuksista. Jos vuokran määrä ei juuri poikkea siitä, mitä kertyy asuntolainasta ja yhtiövastikkeesta, omistusasunto on erittäin houkutteleva vaihtoehto, Ala-Könni sanoo.

Huoneistokeskuksen toimitusjohtajan Matti Kasson mukaan vuokralla asumisen ei silti odoteta olennaisesti vähenevän, koska elämäntilanteesta johtuen vuokralla asuminen on monille yhä paras vaihtoehto. Esimerkiksi opiskelijoilla tai pätkätyöläisillä ei välttämättä ole edes mahdollisuuksia isoon asuntolainaan tai siihen tarvittavia vakuuksia.

Vakaan kysynnän vuoksi vuokratasonkaan ei odoteta juuri laskevan. Vuokranantajien on kuitenkin otettava vuokralaisten tarpeet ja toiveet entistä paremmin huomioon, jos he haluavat hyviä ja pitkäaikaisia vuokralaisia, Kasso arvioi.

Muutaman vakuutusyhtiöt, viimeksi Suomi-yhtiö, ovat ilmoittaneet pyrkivänsä eroon vuokra-asunnoistaan, koska niistä ei irtoa riittävän hyvää tuottoa. Kasson mukaan yksityisten vuokranantajien asunnoistaan saamat vuokratuotot liikkuvat 5-6 prosentin vaiheilla, mitä voi pitää vielä kohtalaisen hyvänä tasona.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme