Mainos
Mainos

Weckströmin lasit Riihimäellä

Riihimäen lasimuseo muistuttaa kesänäyttelyllään, että korutaiteilijana ja kuvanveistäjänä tunnettu Björn Weckström on toiminut myös lasimuotoilijana. Entisessä hytissä on esillä hänen uniikkiesineitään ja sarjatuotantoaan.

Björn Wecktröm pitää itse lasikautensa merkittävimpänä saavutuksena Lasimiehiä, joissa värikäs lasi yhdistyi paksuun kirkkaaseen lasiin. Näitä 120-130 senttiä korkeita töitä ei ole usein nähty. -En ole halunnut myydä niitä, vaan istun kotona lasikansan keskellä.

-Lasikansa oli vähän kuin protesti liian kurinalaista ja minimalistista designia kohtaan. Sarja edelsi kansainvälistä protestiliikettä, joka nimettiin postmodernismiksi.

Lasilla oma tahto

Björn Weckström muistaa pienellä haikeudella lasivuosiaan, jotka alkoivat Nuutajärven kutsusta vuonna 1976 ja loppuivat 1980-luvun alussa siihen, ettei päästy sopimuksen taidelasin tuotannosta.

-Sarjavalmistukseen sain aika vähän malleja, ja niistä tuli minulle liian pieni osuus. Sain paremman hinnan isoista pronssiveistoksista, joille oli kysyntää kansainvälisillä markkinoilla.

Wecktröm oppi sen, että lasilla on oma tahto, eikä sitä voi pakottaa mihin muotoon tahansa kuin metallia.

-Päätökset oli tehtävä nopeasti ennen lasin jäähtymistä. Itse en pysty puhaltamaan, vaan tein tiivistä yhteistyötä erinomaisen lahjakkaan Jaakko Niemen kanssa. Oli outoa kuulua tiimiin, kun tavallisesti olin työssäni yksinäinen susi.

Weckström hyödynsi lasiveistoksissaan uudella tavalla lasitekniikoita, muun muassa filigraanilasia ja paperipainotekniikkaa. Riihimäen-näyttelyssä on mukana myös Homo ludens -veistos, joka yhdistää metallin ja lasin. Riihimäelle on tuotu lisäksi pieni otos korutuotannosta, jota esitellään parhaillaan Helsingissä.

Lasimuseon näyttely Uomo di Vetro on avoinna syyskuun puoliväliin.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot