Mainos
Mainos

Yhteenveto Heinolan asuntomessutalon rakennusvaiheista

Projektin seuraaminen käynnistyi noin vuosi sitten talopakettitehtaalta. Siellä tutustuimme suunnittelun olennaisimpiin asioihin ja elementtien valmistamiseen.

Työmaalla aloitettiin pystytysvaiheessa. Rakennustekniikassa keskityimme vesikaton sekä puu / betonivälipohjarakenteen tekemiseen.

Talotekniikan puolella taas esille nousivat lämmitysjärjestelmä, jossa yhdistyvät aurinko ja öljylämmitys sekä ilmanvaihtoratkaisut. Talon erikoisuutenahan on se, että talon alta, maaperästä, otetaan nestekierron avulla lämpöä käytettäväksi sisälle tulevan raittiin ilman esilämmitykseen.

Yhdessä paremmin lämpöä eristävän ulkovaipan, ovien ja ikkunoiden sekä kehittyneen talotekniikan avulla talo kuluttaa noin puolet vastaavankokoisen, normaalisti rakennetun omakotitalon energiasta.

Nyt talossa on asuttu puoli vuotta, joten on sopiva aika katsoa vastaavatko laskennalliset arvot ja todellisuus toisiaan. Näin kertoo asukas itse:

On tietysti selvää, että ensimmäinen asumisvuosi on säätöjen hakemista. Vasta seuraavat vuodet näyttävät, kuinka talon energiakulutustavoite toteutuu; nyt ensimmäisen syksyn ja talven aikana näyttää siltä, että tavoitteet tullaan saavuttamaan.

Kevään ja kesän aikana asiasta saadaan lisätietoa. Asuntomessuilla tuloksista kerrotaan tarkemmin.


(JKA 1.2.2004)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme