Mainos
Mainos

Yli 65-vuotiaiden määrä tulee kasvamaan roimasti Pääkaupunkiseudulla

Helsingin yliopiston professori Mari Vaattovaara kertoi Kiinteistönvälitys 2011 -tapahtumassa, että yli 65-vuotiaiden määrä tulee kasvamaan 75% vuoteen 2025 Pääkaupunkiseudulla.

Väestö harvenee ja etäisyydet kasvavat, mutta toisaalta kaupunkiseutu kasvaa nopealla vauhdilla. Kolmen vuosikymmenen kuluttua eläkeikäisiä on Uudellamaalla yli 200 000 nykyistä enemmän.

Vaattovaara kertoi esityksessään, että väestörakenteeltaan heikoimmissa kunnissa kuolleiden suuri määrä vähentää väestöä monin verroin enemmän kuin muuttotappio. Heikoimmissa kunnissa väestörakenne on jo sellainen, ettei väkiluvun väheneminen paljon hidastuisi, vaikka muuttoliike lakkaisi kokonaan.

Ikä, alkoholi ja dementia

Vanhenemiseen liittyy elämäntavallisia muutoksia. Harriet Corin STAKESilta tiivistää ajatuksen siitä, miten vanheneminen muuttaa elämäntapoja:

Dementoituvien määrä Suomessa on kasvussa ja heidän ikänsä on yhä useammin ennemmin 65 kuin 85. Alkoholiperäisen dementian määrä kasvaa ja kyse on nimenomaan tällöin keskiluokkaisista hyvätuloisista, jotka eläköidyttyään alkavat juoda. Ilmiö on merkittävä. Sen sijaan pelkästään ikääntyvät ovat aiempaa useammin riittävän hyvässä kunnossa asuakseen kotona.

Lähde: Mari Vaattovaara, Pekka Myrskylä 2007

Kuvat: Lehtikuva

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot