Mainos
Mainos

Yllätyksiä keittiöpuutarhureille: Tammenlehväsalaatti kasvoi metriseksi

MTV3.fi:n Sivumaku-blogista tuttu Jani on aloittanut keittiöpuutarhan suunnittelutyöt jo hyvissä ajoin ensi kesää silmälläpitäen. Tässä inspiroivia kuvia ja kertomuksia omasta kotipuutarhasta unelmoiville!

”Kasvukausi on jo käynnissä. Ruukut täyttyvät hiljalleen siemenistä kevätaurinkoa ja plussakelejä odottamaan. Kesä on ihan pian!” Jani iloitsee blogissaan.

Viime kesänä viherpeukaloksi ryhtynyt blogisti kertoo kokeneensa kasvukipuja ja iloja omalla uuden karhealla puutarhamökillään jo viime kesänä.

”Koska kaupat tehtiin varsin nopealla aikataululla, emme liiemmin ehtineet perehtyä kasvimaan saloihin ja koimmekin muutamia hauskoja yllätyksiä. Kaupan tammenlehväsalaatti kasvoi liki metriseksi. Samoin korianteri. Minttu ja kirveli leviävät kulovalkean tavoin.”

”Oreganossa on kauniit kukat, mutta sen maku taisi kärsiä kukkiessa. Toisaalta olen talven aikana huomannut oreganonkukkia käytettävän monessa keittokirjassa. Salviaa tulee paljon ja sen lehdet ovat valtavat verrattuna kaupan versioon. Sain toteutettua monivuotisen haaveen ja maistettua kesäkurpitsankukkaa. Niitä alkoi puhjeta tasaista tahtia ja friteeratuista versioista tuli ehdottomia kesän lemppariruokia.”

”Laakeripuu ei viihdy lainkaan mullassa, mutta ruukussa terassilla oikein mainiosti. Varrellinen rosmariini oli paras parinkympin sijoitus, jonka puutarhaan teimme. Siitä saa satoa valtavasti ja se näyttää upealta. ”

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme