Mainos
Mainos

18 uskomatonta suklaafaktaa – tiesitkö näitä?

Suklaaseen liittyy monia outojakin faktoja. Tiesitkö esimerkiksi, että suklaata on käytetty apuna koruryöstössä?

Suklaalla on pitkä historia ja siihen liittyy monia uskomattomiakin faktoja. Tiesitkö seuraavat Buzzfeedin kokoamat asiat suklaasta?

1. Antwerpenissä, Belgiassa, koruvaras onnistui vohkimaan helyjä 21,6 miljoonan euron edestä vuonna 2007, koska hän onnistui saavuttamaan pankin vartijoiden luottamuksen tarjoamalla heille toistuvasti suklaata.

2. Suklaata saadaan puusta, jonka tieteellinen nimi, Theobroma cacao, tarkoittaa jumalten ruokaa.

3. Kaakaopuulla kestää melkein kokonaisen vuoden verran, ennen kuin siinä on tarpeeksi palkoja, joista saa tehtyä 10 tavallista suklaapatukkaa.

4. Suklaassa on yli 600 erilaista makuyhdistettä. Punaviinissä esimerkiksi on vain 200.

5. Suklaan sisältämä teobromiini-yhdiste on myrkyllistä koirille, mutta voi tappaa ihmisenkin. Tällöin suklaata joutuisi kuitenkin syömään mahdottoman määrän, sillä teobromiinia pitäisi tulla syöneeksi 1 000 milligrammaa jokaista painokiloa kohden.

6. Muinaisten mayalaisten uskotaan olevan ensimmäisiä säännöllisesti kaakaopuita kasvattaneita ja kaakaojuomaa juoneita. Atsteekit keksivät homman myöhemmin, mutta heidän piti tehdä vaihtokauppoja kaakaota vastaan, sillä he eivät pystyneet kasvattamaan kaakaopuita.

7. Englanninkielen suklaata tarkoittava chocolate-sana tulee atsteekkien sanasta xocoatl, jolla kutsuttiin kitkerää, mausteista juomaa, jota atsteekit tekivät kaakaopavuista. 

8. 90 prosenttia suklaan historiasta tätä herkkua onkin nautittu juomana eikä kiinteänä herkkuna.

9. Kun atsteekit johtivat Mesoamerikkaa, suklaata nautittiin laajalla alueella ja kaakaonsiemenet kävivät valuutasta.

10. Atsteekkikeisari Montezuma II joi yli 50 kupillista kaakaota joka ikinen päivä.

11. Uskotaan, että suklaalle allergiset ihmiset ovat todellisuudessa allergisia torakoille, sillä keskimäärin yhdestä suklaapatukasta voidaan löytää noin kahdeksan hyönteisen osaa.

12. Suklaa antaa suuremman henkisen piristyksen ja saa sydämen hakkaamaan kovemmin kuin suutelu.

13. Suklaahippukeksien reseptin keksijä Ruth Wakefield myi reseptinsä Nestlélle ja sai vaihdossa suklaata loppuiäkseen.

KATSO RESEPTI: Paras suklaakakku

14. Joseph Fry kehitti ensimmäisen suklaapatukan vuonna 1847.

15. Vuonna 1947 sadat kanadalaislapset menivät lakkoon ja boikotoivat suklaata, kun suklaapatukan hinta kohosi viidestä sentistä kahdeksaan.

16. Suklaamaito on tehokas treenin jälkeinen palautumisjuoma.

17. Suklaassa on vähän kofeiinia. Useimmissa patukoissa sitä on noin 10 milligrammaa, mutta tummemmissa suklaissa voi olla yhtä paljon kofeiinia kuin kolajuomassa.

18. Eniten suklaata käy kaupaksi Brysselin lentokentällä, jossa sitä myydään yli 800 tonnia vuosittain.

Lähde: Buzzfeed

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme