Mainos
Mainos

3 ällöttävää paljastusta: Näitä asioita ravintolat eivät kerro asiakkailleen

Cheatsheet-sivuston mukaan ravintoloilla on tapoja, joita ei koskaan mainosteta asiakkaille. 

1. Ketsuppipullot ovat vanhentuneita?

Vanhoja ketsuppipulloja ei sivuston tietojen mukaan heitetä pois, vaan ne täytetään kerta toisensa jälkeen. Ajatus on ekologinen, mutta pitkään seisoneet ketsupit eivät ehkä olisi jokaisen asiakkaan mieleen. 

Sivusto kertoo, että erityisesti ravintolat, joissa ketsuppi on lasipulloissa, voivat hyvin olla potentiaalisia tämän niksin hyödyntäjiä. 

2. Mikroaaltouunin hyödyntäminen

Osassa ravintoloita mikroa käytetään myös ruoan valmistukseen ja monet hyödyntävät pakastettuja aterioita, jotka vain sulatetaan ja viedään asiakkaalle. Ruokia saatetaan myös valmistaa jääkaappiin odottamaan ennen lounasaikaa ja tämän jälkeen ruoka vain lämmitetään, jotta ruokaa saadaan nopeasti asiakkaille. 

3. Mielikuvien hyödyntäminen

Annoksien nimiä suunnitellessa ruokalistasta pyritään tekemään luonnollisesti mahdollisimman houkutteleva, mutta nimi ei aina vastaa todellisuutta: voit helposti saada heikoista raaka-aineista tehdyn annoksen eteesi, jolla on komealta kalskahtava nimi. 

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme