Mainos
Mainos

6 tärkeintä ruokavinkkiä juhliin – Ota nämä huomioon kevään juhlia järjestäessä!

Kevät ja alkukesä ovat mukavista juhlista tunnettu sesonki. Päättäjäisten ja häätilaisuuksien järjestäminen vaativat paljon aikaa ja huomiota. Kokosimme listan seikoista, jotka kannattaa ottaa huomioon ruokapuolta suunnitellessa.

1. Ota huomioon vieraiden määrä ja saapumisaika

Saapuvatko vieraat tiputellen vai kaikki samaan aikaan? Tiputellen saapuminen on juhlien järjestäjälle helpompi ratkaisu. Ruokaa kuluu tasaisesti, ja ehdit täyttää kulhot uudestaan, jos jokin pääsee loppumaan.

Laske tarkasti käytössä olevat astiat. Jokaiselle vieraalle tulisi olla ainakin yksi lasi, lautanen ja ruokailuvälineet. Jos oma astiavarastosi ei ole riittävä, lainaa kavereilta tai vanhemmiltasi. Näin pääset halvemmalla. Ilmoita juhlien alussa kaikkien vieraiden kuullen, että astioita ei ole loputtomasti: näin vieraat ymmärtävät olla hukkaamatta lasiaan ja ottamatta uutta puolen tunnin välein.

Varmista, että muutkin keittiötarvikkeet ovat riittävät suuret juhlaa varten. Tarjoiluastioiden koon täytyy olla riittävän suuri, jotta kipot eivät tyhjene kymmenen minuutin välein. Hanki kahvia ja teetä varten termoskannuja, ja keitä kahvi termokseen valmiiksi. Näin vältät kakkukahvikaaoksen.

2. Ruokatarjoilut

Mieti etukäteen, onko parempi järjestää yksinkertainen cocktail-tarjoilu tai buffetpöytä, kuin tarjoilla kaikki annokset vieraille pöytään. Jos osallistujia on yli kymmenen henkeä, kannattaa ehkä suosia seisovaa pöytää. Apuhenkilökunnan palkkaaminen ei ole huono idea, jos osallistujia on paljon. 

3. Kirjoita aikataulu ylös

Jos juhlissasi tarjoillaan alkupaloja, pääruokaa ja jälkiruokaa, niin on järkevintä kirjoittaa paperille ylös juhlien aikataulu. Pidä mahdollisimman tarkasti kiinni aikataulusta, ja ohjaa vieraat pöytään oikeaan aikaan. Jätä ruokakierrosten väliin riittävästi aikaa seuraavien tarjoilujen valmistelua varten.

4. Ruokamäärät

Vaikein osa juhlien järjestämistä on osata arvioida tarjoiltavien ruokien määrä oikein. Pääsääntönä on, että mitä enemmän vieraita on tulossa, sitä vähemmän he luultavasti syövät per henkilö. Jos vieraita on paljon, niin heillä luultavasti kuluu eniten aikaa jutellessa ja seurustellessa. Myös pitkät jonot tarjoilupöydän edessä vähentävät syömisinnokkuutta. Jos vieraita on siis tulossa vaikka 40 henkeä, voit huoletta varata ruokaa vain 35 hengen edestä. Laske ruoka grammamäärissä: esimerkiksi 200 grammaa lihaa per henkilö on hyvä määrä.

5. Terveysriskit kesäjuhlissa

Haluat varmasti välttää ruokamyrkytystapauksia viimeiseen asti. Ota siis ruoka esiin jääkaapista vain minuutteja ennen tarjoilua. Pyri ohjaamaan vieraat ruokapöytään heti, kun olet saanut tarjoilut esille. Nyrkkisääntönä on, että viileät ruoat eivät saisi olla huoneenlämmössä pidempään kuin puolitoista tuntia. Tämän ajan jälkeen sinun täytyy heittää ylijääneet ruoat roskikseen. Varsinkin kalaruoat ja maitotuotteita sisältävät annokset menevät nopeasti pilalle lämpimässä kesäsäässä.

Jos tarjoilet lämmintä pääruokaa, huolehdi siitä, että ruoka myös pysyy lämpimänä tarjoilun ajan.

6. Juomapolitiikka kevään juhlissa

Alkoholijuomia ei tarvitse varsinkaan valmistujaisissa olla erityisen paljon, koska kyseessä on päiväjuhla. Alkuun riittää kuohuviinilasillinen vieraille. Ruoan kanssa voi tarjoilla mietoa boolijuomaa tai kuohuvaa.

Jos haluat tarjoilla kahvin ja jälkiruoan kanssa jonkin alkoholipitoisen seuralaisen, kannattaa laittaa juoma vieraiden saataville vasta jälkiruokavaiheessa. Jos laitat kaikki juomat heti tarjolle, niin on varmaa, että juomat hupenevat ensimmäisen tunnin aikana. 

Muista huolehtia, että alkoholittomia juomia ja jäävettä on saatavilla riittävästi koko juhlatilaisuuden ajan. 

 Lähde: BBC Good Food

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme