Mainos
Mainos

Aamupala kannattaa todellakin aina syödä – tässä syy

Ethän jätä aamupalaa välistä kiireen tai ruokahaluttomuuden vuoksi? Huffington Post listasi viisi hyvää syytä syödä aamupala.

Moni jättää aamupalan välistä siksi, että heti heräämisen jälkeen ei yksinkertaisesti tee mieli syödä yhtään mitään. Tästä huolimatta aamiaista ei kannattaisi koskaan jättää välistä.

VINKKI: Taltuta nälkä ja herkutteluhalu yhdistämällä aamupalaksi ruokia, joissa on paljon proteiinia – kuten kananmunia – sekä ruokia, joissa on terveellisiä rasvoja, kuten pähkinöitä, avokadoa ja oliiviöljyä sekä täysjyväpitoisia ruokia, esimerkiksi runsaskuituisia muroja tai täysjyväleipää.

5 hyvää syytä syödä aamupala

1. Yön aikana olemme olleet jo tunteja ilman ruokaa. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että aikuiset, jotka eivät syö aamupalaa, eivät pysty toimimaan töissä yhtä hyvin kuin ne, jotka tekevät töitä maha täynnä. Sama pätee koululaisiin.

2. Ilman ruokaa veren sokeriarvot heittelehtivät ja olo voi olla väsynyt ja ärtynyt. Silloin on vaikea tehdä päätöksiä ja pysyä maltillisena.

3. Jos jättää usein aamupalan väliin, tulee sorruttua kaloripitoisiin aamupäivän välipaloihin tai raskaisiin lounaisiin. Tämä saa vyön kiristymään pian.

4. Aamupalan nauttiminen voi auttaa pitämään taudit loitolla. Erään tutkimuksen mukaan päivän aloittaminen kunnon aamupalalla auttaa pitämään diabeteksen kontrollissa ja jotkut aamiaisvalinnat, kuten kaurapuuro, voivat pienentää kolesteroliarvoja.

5. Hyvät tavat tarttuvat. Hyvin koostettu aamupala saa loppupäivänkin valinnat pysymään järkevinä.

Lähde: Huffington Post

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme