Mainos
Mainos

Aivan pekonin makuista, mutta terveellistä: Koukuttava herkku valmistuu helposti

Rakastatko pekonia? Jos vastasit kyllä, tämä resepti on luultavasti sinua varten. Uskomattoman maukasta feikkipekonia syödessä ei tarvitse huolehtia verisuonten tukkeutumisesta ja sillä voivat herkutella myös kasvissyöjät.

Mikään ei toki korvaa oikeaa ja aitoa pekonia, mutta herkkupalojen nimi tulee siitä, että se tyydyttää rasvan ja suolan himon kuin pekoni konsanaan. Jos et usko, niin kokeile itse! Varoitus: Näitä saattaa mennä kerralla kulhollinen.

Vinkki: ”Feikkipekoni” on superherkullista sellaisenaan, mutta voit lisätä sitä oikean pekonin tapaan myös esimerkiksi keittojen päälle, pastoihin ja herkkuleipien väliin.

Feikkipekoni

Ainekset:

noin 500 g herkkusieniä
reilu 1 dl oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä
pari tuoretta timjamin tai rosmariinin oksaa
hyppysellinen kuivattua paprikaa
suolaa
mustapippuria myllystä

Viipaloi sienet ja laita viipaleet kulhoon. Lisää loput ainesosat ja sekoita. Levitä sienet uunipellille ja paista 175 asteessa 45–60 minuuttia. Mitä kauemmin paistat paloja uunissa, sitä rapeampaa ”pekonistasi” tulee.

Sienet kovettuvat jäähtyessään, joten ota uunista koepala jo hyvissä ajoin, anna sen jäähtyä viitisen minuuttia ja testaa rakennetta maistamalla. Kun sienet ovat mielestäsi sopivia, ota ne uunista ja ripottele päälle vielä lisää suolaa.

Anna jäähtyä ja nauti!

***

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme