Mainos
Mainos

Alle puolessa tunnissa pöytään: Superhelppo kesäpasta on kokeilemisen arvoinen – ”parasta ruokaa, jota olen koskaan tehnyt”

Herneitä, minttua ja parmesaanijuustoa sisältävä yhden kattilan pasta on takuuvarma valinta silloin, kun kaipaat herkullista, mutta ennen kaikkea nopeaa ruokaa. Tähän reseptiin et tule pettymään!

VIDEO: Tämän pastaniksin jälkeen et enää koskaan keitä pastaa yli tarpeidesi!

Helppo ja nopea hernepasta on kesäruokaa parhaimmillaan. Bon Appetit -sivustolta löytyvä resepti on kerännyt vain ja ainoastaan ylistäviä kommenttejä.

– Rehellisesti sanottuna tämä oli todella hyvää ja todella helppo tehdä! En tee usein ruokaa, koska poikaystäväni on se, joka kokkaa yleensä. Päätin kerran tehdä tätä ja hän sanoi, että tämä oli parasta ruokaa, jota olen koskaan tehnyt, eräs kommentoija kertoo.

Reseptiä kokeilleet kertovat ruoan toimineen hyvin sellaisenaan, mutta annoksen joukkoon voi lisätä halutessaan vaikkapa ilmakuivattua kinkkua. 

Kermainen hernepasta (4–6 annosta)

1 ps (200g) pakasteherneitä
450 g (simpukka)pastaa
1 ¼ dl tuoretta minttua
1 valkosipulinkynsi
1 sitruuna
1 ¼ dl kermaa
2 rkl oliiviöljyä
2,5 dl parmesaaniraastetta
mustapippuria, suolaa

Kuumenna kattilallinen vettä kiehuvaksi. Kun vesi kiehuu, lisää kattilaan jäiset herneet ja hieman suolaa. Keitä noin kolmen minuutin ajan, kunnes herneet ovat nousseet pinnalle. Poimi herneet reikäkauhalla isoon kulhoon.

Kuumenna vesi uudelleen kiehuvaksi ja keitä siinä pastat pakkauksen ohjeen mukaan. Sillä välin kun pasta kypsyy, viimeistele hernekastike.

Hienonna herneiden joukkoon reilu puoli desiä tuoreen mintun lehtiä. Lisää joukkoonhienonnettu valkosipulinkynsi sekä sitruunan raastettu kuori. Säästä sitruuna annoksen viimeistelyä varten.

Lisää kulhoon oliiviöljy, kerma sekä puolet juustosta. Sekoita ainesosat keskenään muusinuijalla tasaiseksi kastikkeeksi. Siirrä valmiit pastat hernekastikkeen joukkoon kulhoon. Pastaa ei tarvitse valuttaa kovin huolellisesti, sillä pieni määrä pastan keitinvettä tekee ruoasta entistäkin mehevämpää.

Rouhi joukkoon pippuria ja suolaa oman maun mukaan ja sekoita. Lisää valmiin pastan pinnalle loput juustot sekä mintun lehdet juuri ennen tarjoilua. Purista annoksen päälle myös hieman sitruunamehua sekä lorauta oliiviöljyä.  

Lähde: BonAppetit

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme