Mainos
Mainos

"Ansaitsisi paikkansa Suomen kansallisjuomana" – Kimi Räikkönen yllättävään lonkeroyhteistyöhön

Hartwall ja Kimi Räikkönen sopivat torstaina 19.1.2017 monivuotisesta yhteistyöstä: Räikkönen tulee mukaan tukemaan Hartwallin lonkeron maailmanvalloitusta.

Hartwallin mukaan formulatähden kanssa alkava yhteistyö tukee yrityksen kasvutavoitteita ja lonkeron tunnettuutta vientimaissa, etenkin Aasiassa.

Hartwall Original Long Drink -lonkeroa valmistetaan edelleen alkuperäisen vuoden 1952 reseptin mukaan suomalaisesta ginistä ja greipistä. Original Long Drink on jo pitkään ollut Alkon myydyin tuote. Kimi Räikkösen kanssa solmitun yhteistyön tavoitteena on tehdä aitoa lonkeroa yhä tunnetummaksi maailmalla. Yhteistyö tulee painottumaan Original Long Drinkin tunnettuuden rakentamiseen sekä tutuilla markkina-alueilla että uusissa vientimaissa.

Olympiastadionilta maailmalle

Harwall Original Long Drink kehitettiin alunperin vuoden 1952 Helsingin olympialaisiin helpottamaan baarimikkojen työtä janoisten turistien palvelemisessa. Juoma oli aikansa innovaatio: valmiiksi sekoitettu drinkki, jonka uniikki maku syntyy suomalaisesta ginistä, greipistä ja maailman puhtaimmasta vedestä. Harwall Original Long Drinkin nykyinen pakkausdesign symboloi Helsingin Olympiastadionin juoksuradan raitoja ja muistuttaa meitä siitä, mistä aito lonkero sai alkunsa.

Hartwallin aitoa lonkeroa myydään nyt noin 15 maassa ja uusia markkina-avauksia on saatu tehtyä. Viimeisimpänä juoman myynti laajeni Japaniin, Taiwaniin ja Hong Kongiin.

– Vienti on tärkeä osa Hartwallin kasvustrategiaa ja panostamme siihen merkittävästi tulevina vuosina. Original Long Drinkin vienti on alkanut lupaavasti useilla markkinoilla, ja tuotteen ainutlaatuisuus kiinnostaa. Uskomme, että yhteistyö Kimin kanssa tekee lonkeron entistä tunnetummaksi etenkin Aasiassa ja avaa markkinoita myös muille brändeillemme, kertoo Harwallin toimitusjohtaja Kalle Järvinen.

Yhteistyö syntyi Räikkösen aloitteesta

Harwall Original Long Drinkin kansainvälinen markkinointikonsepti tullaan lanseeramaan myöhemmin tämän vuoden aikana. Konsepti ponnistaa vahvasti suomalaisesta elämäntyylistä ja oman tien kulkemisesta.

Räikkösellä jo aiemmin nimikkolonkero

Räikkönen on ollut mukana lonkerobisneksessä aiemminkin. Jäämiehenäkin tunnettu F1-kuski ryhtyi mainostamaan vuonna 2015 Iceman Long Drink -nimikkolonkeroaan. Lonkeroa myytiin Tallink-laivayhtiön laivoilla.

– Suomalaiset ovat omintakeinen kansa. Ihmiset ovat rehellisesti juuri sellaisia kuin ovat ja täällä myös jokainen saa olla oma itsensä. Kimi Räikkönen on tästä loistava esimerkki, ja vielä hienompaa on se, että yhteistyö alkoi Räikkösen omasta aloitteesta. Kimi on täydellä sydämellä mukana viemässä lonkeroa maailmalle, Hartwall Original Long Drinkin tuotepäällikkö Eeva Ignatius sanoo.

– Haluan lähteä mukaan vain sellaisiin projekteihin, joihin uskon täysin ja joiden takana voin seistä. Hartwallin lonkero ansaitsisi paikkansa Suomen kansallisjuomana, sillä vastaavaa ei löydy maailmalta. Lonkeroa voimme ylpeänä esitellä ulkomaalaisille, ja on hienoa päästä mukaan auttamaan suomalaisen klassikon maailmanvalloituksessa, Kimi Räikkönen toteaa.

***

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme