Mainos
Mainos

Asiantuntija: Näin olut säilytetään oikeaoppisesti – ja tällainen säilyy pisimpään

Olutta ei ole tehty säilytettäväksi, mutta sitä voi kuitenkin säilyttää turvallisin mielin hyvän aikaa. Paras säilyvyys on tavallista vahvemmalla oluella.

Olutasiantuntija Mikko Salmen mukaan kylmässä säilytettyä olutta voi juoda huoletta puolesta vuodesta vuoteen sen ostamisesta. Panimot lisäävät myös omat parasta ennen-suosituksensa olutpakkauksiin. Salmen mukaan oluen oikeaoppiseen säilytykseen ei vaadita sen kummempia kikkoja tai konsteja.

– Olut säilyy mainiosti pimeässä ja viileässä paikassa, joten jääkaappi on se oikea säilytyspaikka myös lämpötilansa puolesta. Jos sattuu omistamaan viinijääkaapin, oluet voi säilyttää mainiosti myös siellä. Lähtökohtana on kuitenkin se, että juooma nautitaan tuoreeltaan.

Olutta voi pitää myös huoneenlämmössä jonkin aikaa, mutta se ei kuitenkaan ole suositeltavaa. Huoneenlämmössä olut säilyy hyvänä muutamista viikoista noin kuukauteen.

Yli kymmenprosenttinen säilyy parhaiten

Salmi ei suosita ihmisiä säilyttämään olutta pitkiä aikoja esimerkiksi autotallissa, sillä huonontuneen oluen voi tunnistaa sen mausta. Mitään vaaraa vanhentuneesta oluesta ei ihmisille kuitenkaan koidu.

– Vanhaan olueen ilmestyy erilaisia makuhaittoja, ja sen kunto rapistuu. Tuoreen ja vanhan oluen erot kyllä huomaa, ja juoman maku saattaa muuttua ajan myötä latteaksi, leipämäiseksi ja pahvimaiseksi.

Turvallisin pidempiä aikoja säilytettävä olut löytyy miehen mukaan Belgiasta. Tärkeää on, että säilytettävä olut on hieman normaalia vahvempaa, eikä mietoja oluita tulisi missään nimessä säilöä pitkiä aikoja.

– Yli kymmenprosenttinen olut voi säilyä kuten viini. Oluen hiiva on elävä tuote, ja se pitää näin ollen myös itse juoman elossa. Hiiva myös muokkaa oluen makua ajan myötä, Salmi kertoo.

Kotona eri säilytystapojen aiheuttamia makueroja pääsee maistelemaan ostamalla samasta erästä kaksi oluttölkkiä, joista toista säilöö jääkaapissa ja toista patterin lähellä valoisassa paikassa noin kuukauden. Tämän jälkeen oluet voi jäähdyttää yhtäläiseen lämpötilaan ja aloittaa kokeilun.

Paula Koski / MTV3

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme