Mainos
Mainos

Asiantuntija neuvoo: Näillä oluilla kruunaat täydellisen joulupöydän

Perinteisen suomalaisen joulupöydän tarjottavat voi aateloida viinin asemesta myös oluella. Lue ammattilaisen vinkit joulun onnistuneimpiin olutvalintoihin.

Suomen Olutseuran puheenjohtaja Anne Käki muistuttaa ensimmäiseksi oluen kohtuukäytöstä myös jouluna. Hänen mukaansa jo muutamilla erilaisilla olutlajeilla saadaan rakennettua erinomaiset juomatarjoilut herkkuateriaa siivittämään.

– Alkuruoka kannattaa aloittaa vaaleilla oluilla, joissa kuitenkin on voimakas humalointi. Vaalean oluen kuivuus ja rapsakkuus sopivat erinomaisesti alkupalana tarjottavien kalojen ja salaattien kanssa. Laatikoiden ja kinkun seuraksi sopivat esimerkiksi kauniissa pullossa olevat jouluoluet, ja kinkun kanssa uutta eksotiikkaa voi hakea esiin savuoluella, Käki kertoo.

Myös jälkiruoille löytyy useita sopivia oluita, ja monen lahjapaketista löytyvien konvehtien kaveriksi sopivat Käen mukaan voimakkaasti humaloidut ja voimakasaromiset porter- ja stout-oluet. Juustojen kylkeen Käki taas suosittaa Indian pale ale -olutta, joka saattaa tarjota helpotuksen myös liiasta ruoasta saatuun ähkyyn.

– Indian pale ale toimii loistavana ruoan jälkeisenä oluena, sillä se tasapainottaa vatsan toimintaa. Join itse pullollisen maittavan ruoan jälkeen, eikä oloni ollut alkuunkaan niin täysi kuin ennen oluen juontia, Käki kuvailee.

Joulun olutvalinnat – muista nämä:

Alkuruoka

– Vaalea olut sopii loistavasti alkuruoalle. Esimerkkeinä saksalaiset ja tsekkiläiset pils -tyyppiset oluet.
– Etsi voimakkaasti humaloitua olutta, sillä se antaa kalan maulle ryhtiä.
– Myös vaaleat alet ovat hyvä valinta. Suosi Britanniasta tai Belgiasta kotoisin olevia oluita.
– 5–5,5 prosenttia sisältävät pilsit ovat parhaita, mutta myös miedompi käy.
– Alkuruoan kanssa tarjottavat oluet ovat parhaimmillaan jääkaappikylminä.

Pääruoka

– Ei selvää olutgenreä, sillä monet erilaiset oluet sopivat.
– Tumma ja maltainen lager on varma valinta, ja myös jouluoluet tuovat ajankohtaisen säväyksen aterialle.
– Laatikoiden kanssa sopivat myös hedelmäiset ja voimakkaasti humaloidut alet, ja kinkun pariksi käyvät parhaiten tummat oluet.
– Savuoluen ja kinkun yhdistäminen tuo joulupöytään eksotiikkaa.
– Hyviä oluita löytyy niin kotimaasta kuin ulkomailtakin, älä kuitenkaan valitse liian raskaita.
– Tummat oluet kannattaa siirtää huoneenlämpöön noin 15–30 minuuttia ennen tarjoilua.

Jälkiruoka

– Porter, stout ja Alkosta saatavat luostarioluet ovat hyviä valintoja.
– Jälkiruokaolut saa olla tummaa, vahvaa ja voimakkaammin alkoholisoitua.
– Indian pale ale tasapainottaa ruoansulatusta ja liian täyttä vatsaa. Sopii juustoille.
– Jälkiruokaolutta ei tarvitse juoda kerralla, vaan lasia voi täyttää pikkuhiljaa.
– Oluet voi tarjota huoneenlämpöisinä.

Paula Koski / MTV3

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot