Mainos
Mainos

Asiantuntija väittää: Tee yksi pieni muutos ruokavalioosi – poltat rasvaa yli 12 kiloa vuodessa

Painonpudotuksen ei tarvitse olla kituuttamista erilaisilla dieeteillä, sillä jo yksi pieni muutos ruokavalioon tekee olostasi taatusti kevyemmän. 

Monet meistä sortuvat vuoden alussa erilaisiin vähäkalorisiin dieetteihin, joiden jälkeen paino palaa nopeasti takaisin lähtölukemiin. Ruotsalainen ravintofysiologi Fredrik Paulún väittää, että yhdestä ainoasta raaka-aineesta luopuminen tekee painonhallinnasta erittäin helppoa.

"Jos haluat laihtua, luovu sokerista"

Pitkällä aikavälillä sokerista luopuminen on Paulúnin mukaan ainoa keino pitää painoa hallinnassa. 

– On hassua, että ihmiset noudattavat hulluja dieettejä ja ruokatrendejä, vaikka ne eivät ole välttämättömiä. Jos haluat laihtua, luovu sokerista, Paulún väittää.

Aikuiselle sokeria suositellaan käytettäväksi enintään 40–50 grammaa päivässä. Suomalaiset saavat kuitenkin sokeria ravinnostaan jopa tuplasti enemmän. 

Suomessa kiinnitetään usein paljon huomiota rasvan ja suolan saantiin, vaikka sokeri on Paulúnin mukaan pahempi terveysriski. Asiantuntijan mukaan sokerin ja makeisten terveysvaikutuksia vähätellään, sillä niitä pidetään usein lasten herkkuina.

– Suola on välttämätöntä elimistölle, mutta puhdasta sokeria ei tarvita mihinkään, Paulún kiteyttää. 

"Kuinka helppoa, voit syödä mitä haluat"

Arvioiden mukaan saamme jopa kymmenen prosenttia päivittäisestä energiastamme sokerista. Tämä tarkoittaa aktiivisella naisella tai epäaktiivisella miehellä noin 240 kilokaloria päivässä. 

– Jos luovut sokerista, syöt yksinkertaisesti kymmenen prosenttia vähemmän. Tämä tekee 12,5 kiloa vuodessa luopumalla pelkästään sokerista, Paulún laskeskelee.

– Kuinka helppoa, voit syödä mitä haluat, eikä sinun tarvitse lisätä liikuntaa. Kaikki on kiinni sokerista.

Tämä tulos saavutetaan asiantuntijan mukaan siis pelkällä sokerista luopumisella. Tuloksia voi tehostaa esimerkiksi lisäämällä liikuntaa tai kiinnittämällä huomiota myös muihin ruokavalintoihin.

Korvaa sokeri luonnollisilla tuotteilla

Paulún muistuttaa, että hedelmät sisältävät noin 10–15 prosenttia sokeria, kun taas karkit sisältävät sitä hurjasti enemmän.

– Jos syöt 100 grammaa karkkia, sinun täytyy syödä kilo hedelmiä saadaksesi saman sokerimäärän. Karkin syömiseen menee kymmenen minuuttia, hedelmien syömiseen koko päivä, mies muistuttaa.

Miehen mukaan yksi erittäin hyvä jälkiruoka onkin kauniisti tarjoiltu hedelmäsalaatti ripauksella vaniljasokeria tai hunajaa.

– On paljon helpompaa olla syömättä herkkuja, kun makeanhimon korvaa luonnollisesti makeilla tuotteilla. 

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme