Mainos
Mainos

Auttaako kanakeitto todella flunssaan? Asia on nyt tutkittu – täydellinen keittoresepti on tässä

Kanakeittoa on suositeltu jo keskiajalta lähtien flunssan kourissa kamppaileville. Mutta onko pitkään säilyneessä väitteessä kuitenkaan perää, auttaako kanakeitto oikeasti flunssaan?

Nebraskan yliopiston tutkijoiden mukaan kanakeitto totisesti on paras ruokavaihtoehto flunssakauteen. Tutkimuksen mukaan kanakeitto voi helpottaa ylähengitystieinfektioita, sillä keitto sisältää tulehdusta lievittäviä ainesosia. Lisäksi kanakeiton aromit, mausteet ja lämpö toimivat apuna taistelussa flunssaa vastaan.

Myytti tutkittiin ’isoäidin kanakeitto’-reseptillä, joka sisältää kanan lisäksi muun muassa sipulia, bataattia, palsternakkaa ja porkkanaa. (Tutkimuksen keiton reseptin voit katsoa jutun lopusta.)

Tiesitkö? Kanakeittoa suositteli ensimmäisen kerran flunssan oireiden hoitoon juutalainen lääkäri ja filosofi Mooses Maimonides 1100-luvulla.

Tulosten saamiseksi Nebraskan yliopiston tutkija Stephen Rennard tutki yleisimpien veren valkosolujen liikkeitä, jotka suojaavat kehoa tulehduksilta.

Siksi tutkimuksen tuloksia tuleekin tarkastella kriittisesti, sillä tutkimus tehtiin veren valkosoluilla eikä  suoraan ihmisillä. Renneardin mukaan fyysisen ja psyykkisen lohturuoan voima voi perustua myös plasebo-efektiin.

Kanakeitto voi kuitenkin olla oiva ruoka flunssaan, sillä se tuo kehoon nesteitä sekä ravintoaineita, joita sairaana todella tarvitaan. Tämä todettiin myös toisessa 40 vuotta sitten tehdyssä tutkimuksessa, jossa kanakeiton kerrottiin auttavan flunssan oireisiin.

'Isoäidin keitto' sisältää myös viittä erilaista vihannesta, jotka ovat hyvin kuitu-, C-vitamiini- ja antioksidanttirikkaita. Paljon ravintoaineita sisältävä keitto voi auttaa parantamaan immuunipuolustusta, ja näin edistää flunssan lähtemistä.

Isoäidin kanakeitto

220–270 gramman kokonainen kana
1 paketti kanansiipiä
3 isoa sipulia
1 iso bataatti
3 palsternakkaa
2 lanttua tai naurista
11–12 isoa porkkanaa
5–6 sellerinvartta
1 nippu persiljaa
suolaa ja pippuria maun mukaan

Valmistus

Puhdista kana, laita se suureen kattilaan ja peitä kylmällä vedellä. Kiehauta vesi.

Lisää sekaan kanansiivet, sipulit, bataatti, palsternakat, lantut ja porkkanat. Keitä noin 1,5 tuntia. Kerää pinnalle kertynyt rasva sitä mukaa kun sitä muodostuu.

Lisää selleri ja persilja. Keitä vielä 45 minuuttia.

Ota keitosta tämän jälkeen pois kana. Sitä ei käytetä enää keitossa, mutta sen voi hyödyntää muuhun ruokaan.

Laita keitto tehosekoittimeen tai sekoita keitto muuten tasaiseksi, ja kaada siivilän läpi. Lisää suolaa ja pippuria tuomaan makua.

***

Kokeile myös tätä herkullista keittoa:


Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme