Mainos
Mainos

Ei muka rahaa terveelliseen ruokaan? "Jos oikeasti laskee, voi yllättyä"

Usein kala ja maustamaton liha maksavat enemmän kuin makkara, mutta toisaalta kotimaisia juureksia saa edullisesti. Onko terveellisesti syöminen kallista?

Onko terveellinen ruoka kalliimpaa kuin epäterveellinen höttö? Muun muassa tätä ravitsemusterapeutti Hanna Partanen pohtii uudessa kirjassaan Puurot ja vellit sekaisin – miksi syömisestä tuli niin vaikeaa.

Jos rahat tuntuvat olevan tiukilla, kehottaa Partanen tutkailemaan kauppakuitteja. 

– Moni luulee, että terveellinen ruoka on kallista, mutta jos oikeasti laskee, paljonko menee rahaa niin sanottuun moskaan, voi yllättyä. Kyllä kauppalaskua saa pienennettyä, jos vähentää herkkujen, alkoholin ja kalliiden juustojen ostelua. Silloin on taatusti varaa ostaa täysjyväpastaa, Partanen toteaa. 

Kirjassa Partanen kertoo, että Suomessa on havaittu samansuuntaista kehitystä kuin Isossa-Britanniassa, missä 2000-luvun alusta erityisesti terveellisten ruokien hinta on kallistunut nopeammin kuin epäterveellisten. 

Automaattisesti ei kuitenkaan kannata ajatella, että esimerkiksi kuitupitoinen vaihtoehto olisi kalliimpi. Sen Partanen sai huomata ruokien hintoja tutkiessaan.

– Itse asiassa joskus täysjyväpasta saattoi olla halvempaakin kuin valkoinen pasta, joten hintavertailua kannattaa tehdä.

Hän kehottaa myös miettimään, voiko terveyttä mitata rahassa. 

– Mieluummin maksan terveydestäni ruoan muodossa kuin lääkkeiden muodossa. 


Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme