Mainos
Mainos

"Et enää koskaan tarvitse kahvia!" – nämä ruoka-aineet piristävät vielä tehokkaammin

Olemme toden totta sitä, mitä laitamme suuhumme. Vaikka marraskuun pimeydessä olisi mukava lusikoida lohturuokaa, kuten hiilihydraattipitoista pastaa tai pizzaa, on silti parempi jaksamisen kannalta syödä ravintoainepitoisia aterioita. 

Kokeile näitä ruoka-aineita, jotka tuovat potkua päivääsi!

Mehiläisten siitepöly

Mehiläisen siitepöly voi kuulostaa eksoottiselta, mutta sitä myydään myös Suomessa luontaistuotekaupoissa.

– Se tunnetaan yhtenä luonnon tehokkaimmista aineista, sillä se sisältää runsaasti aminohappoja, vitamiineja ja mineraaleja, sanoo ravintoasiantuntija Mitra ShirmohammadiThe Daily Meal -sivustolla. 

– Lisäksi sen sisältämät hiilihydraatit, proteiinit ja B-vitamiinit auttavat nostamaan energiatasoja, lisäämään kestävyyttä ja ehkäisemään väsymystä. 

Siitepölyä voi lisätä esimerkiksi smoothien tai aamupuuron joukkoon. 

Luuliemi

Luuliemi kuulostaa noitien iltapäiväteeltä ja sillä onkin varsin taianomaisia vaikutuksia, mikäli suoliston hyvinvointiin perehtynyttä ravitsemusterapeuttia Sarah Brownia on uskominen. 

– Koska 85 prosenttia vastustuskyvystäsi kehittyy suolistossa, on loogista aloittaa kehon hyvinvoinnin parantaminen sieltä. Terve keho on energinen keho, hän kertoo The Daily Meal -sivustolla. 

Naisen mukaan luuliemessä on runsaasti aminohappoja, joista erityisesti proliini ja glysiini ovat mainitsemisen arvoisia. 

Luulientä voit valmistaa myös itse kotona keittämällä luita kiehuvassa vedessä. Sitä voi käyttää joko sellaisenaan tai korvata sillä muita nesteitä ruokaa laittaessa. 

Kaneli, kurkuma ja curry

– Mausteet ovat loistavia energisoimaan oloa, sanoo rekisteröity ravitsemusterapeutti Rene Ficek The Daily Meal -sivuston haastattelussa. 

– Ne ovat täynnä antioksidantteja, lisäävät verenkiertoa ja tasaavat verensokeria. 

Vihreät soijapavut

Vihreät soijapavut sisältävät runsaasti proteiinia, mutta niissä on myös runsaasti kuitua, mikä lisää suoliston hyvinvointia. 

Edamame-papuja voi syödä useilla eri tavoilla kuten höyrytettynä tai pakastettuna. 

Sitruunavesi

Sitrushedelmät, kuten sitruuna ja lime sisältävät runsaasti C-vitamiinia, mikä vaikuttaa kehon vastustuskykyyn.

– Sitruuna on myös stimuloiva tuoksultaan ja se nostaa kehon energiatasoja. 

Paras tapa hyödyntää sitruunan tehoja on valita luomuhedelmä ja pestä se huolellisesti, ja sen jälkeen raastaa osa sen kuoresta raikkaaseen veteen. Purista vielä tämän jälkeen hedelmän mehu veteen ja makeuta halutessasi hieman esimerkiksi hunajan avulla. 

– Nesteytys itsessään on tärkeä osa hyvinvointia. Vuonna 2012 toteutetun tutkimuksen mukaan naiset, jotka kärsivät lievästä nestehukasta, kokivat olonsa myös väsyneeksi. 

Linssit

– Linssit sisältävät runsaasti proteiinia ja rautaa, ravitsemusterapeutti Tory Tedrow toteaa. 

Raudan liian vähäinen saanti johtaa väsymykseen, heikkouteen ja nopeaan hengästymiseen, kun keho ei saa tarpeeksi happea. Tedrow kehottaa yhdistämään linssit rautaa sisältävät ruoat C-vitamiinia sisältävien ruokien kanssa, jotta niistä saa parhaan hyödyn irti. 

Raakakaakao

Raakakaakaota sisältävät ruoat, kuten raakasuklaa, ovat loistavia paitsi herkutteluun myös piristämään oloa. Se on myös loistava korvike kahville. 

– Monet raakaruokailijat käyttävät raakakaakaojauhetta smoothieissa tai leivonnassa sen stimuloivien ainesosien vuoksi. Itse käytän sitä kahvin korvikkeena. Se lasketaan superfoodien joukkoon ja se sisältää runsaasti magnesiumia, Makenzie Marzluff kertoo. 

– Vaikka raakakaakaojauhe on fantastista, kokonaiset kaakaopavut Guatemalasta lisäävät energiaa huomattavasti tehokkaammin. Pavut sisältävät koko kasvin voiman, kaakaovoin ja kaikki, eli siinä on runsaasti alkaloideja, jotka antavat sinulle voimakkaan lisäbuustin noin kuuden tunnin ajaksi – tee siitä itsellesi kupillinen kaakaota, etkä enää koskaan tarvitse kahvia! hän hehkuttaa. 

Katsomo-video ei ole saatavilla

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme