Mainos
Mainos

Evira tiukentaa valmisruokien ja vihannesten myyntiä – tällaiset ovat uudet säännöt

Eviran mukaan huhtikuusta alkaen myös ravintoloiden ruokien ja pakkaamattomien elintarvikkeiden ainesosat tulee eritellä asiakkaille – mieluiten kirjallisesti.

Huhtikuun 2015 alusta lähtien ravintolaruokien ja kaupoissa myytävien pakkaamattomien elintarvikkeiden ainesosat pitää kertoa asiakkaille. Myös esimerkiksi allergioita aiheuttavien elintarvikkeen ainesosien ilmoittaminen on jatkossa pakollista.

Jatkossa vähittäiskauppojen myymistä, pakkaamattomista elintarvikkeista on ilmoitettava elintarvikkeen nimi, ainesosat sekä allergioita tai intoleransseja aiheuttavat ruoka-aineet.

– Esimerkiksi kaupassa irtomyynnissä olevista valmisruoista on kerrottava lähes samat tiedot kuin vastaavista pakatuista, ylitarkastaja Tuulikki Lehto Evirasta selventää.

Ravintoloissa ja ruokaloissa asiakkaiden tietoon on saatettava samat yksittäisiä ruokalajeja koskevat tiedot kuin vähittäiskaupoissakin.

Tiedot voi myös kertoa asiakkaille

Eviran mukaan pakkaamattomien elintarvikkeiden tiedot tulee jatkossa esittää asiakkaille ensisijaisesti kirjallisesti elintarvikkeen läheisyydessä olevassa esitteessä tai taulussa. Ravintoloissa annosten tiedot voi kertoa esimerkiksi ruokalistassa.

Tiedot voi antaa kuitenkin myös suullisesti. Jos pakkaamattoman elintarvikkeen läheisyydessä kerrotaan selkeästi esimerkiksi erillisellä taululla, että elintarvikkeita koskevat tiedot voi pyytää henkilökunnalta, voidaan tätä pitää riittävänä.

Alkuperämaa tiedoksi kuluttajalle

Pakkaamattomien elintarvikkeiden alkuperämaa pitää ilmoittaa, mikäli sen ilmoittamatta jättäminen voisi johtaa ostajaa harhaan. Siten esimerkiksi Virossa valmistetun ja Suomessa myytävän makaronilaatikon alkuperäksi pitää ilmoittaa Viro. Myös esimerkiksi Suomessa raastetun ja pakatun ulkomaisen juuston alkuperämaa on ilmoitettava.

Vähittäismyynnissä sian, lampaan, vuohen ja siipikarjan lihan alkuperämaa on kerrottava huhtikuun alusta 2015 lähtien. Elintarvikkeen alkuperämaa on jo aiemmin pitänyt ilmoittaa muun muassa naudanlihan sekä kokonaisten tuoreiden vihannesten ja hedelmien sekä hunajan myynnissä.

Lähde: Elintarviketurvallisuusvirasto Evira

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme