Mainos
Mainos

Grilliherkkujen pahin kaloripommi: yli 700 kcal ja 80 grammaa rasvaa

Kesän suositut grilliherkut voivat olla melkoisia kaloripommeja.

Kesällä suomalaisille maistuvat grillin äärellä makkarat, pihvit ja purilaiset lisukkeineen. Vaikka grilliruokia ei tulisikaan ahmittua kilokaupalla, voivat kesän ruokailut silti kertyä yllättävänkin nopeasti vyötärölle. Monet suosikkiherkut nimittäin sisältävät runsaasti rasvaa ja sitä myötä myös kaloreita. Esimerkiksi kaksi grillimakkaraa syömällä voit huomaamatta tulla nauttineeksi yli 40 grammaa rasvaa ja runsaat 520 kilokaloria. Kaloreita kertyy helposti myös erilaisista lisukkeista kuten grillikastikkeista ja majoneeseista.

Kahdessa grillimakkarassa 50 grammaa rasvaa

Makkaroiden popsiminen silloin tällöin ei varmasti näy vyötäröllä, mutta säännöllisen grillaajan olisi hyvä hieman verrata pakkausselosteita. Tavallisissa ja esimerkiksi juustolla maustetuissa grillimakkaroissa kilokaloreita on useimmiten noin 220-280 makkaraa kohden. Rasvaa yhdessä tavallisessa makkarassa voi olla noin 15-25 grammaa. Päivän rasvatarpeet paukkuvat siis helposti jo muutaman makkaran jälkeen. Pahimpia rasvapommeja ovat yleensä juustoa ja pekonia sisältävät grillimakkarat. Kevyt-grillimakkarat sisältävät yleensä noin 150 kilokaloria.

Majoneesi pahin rasvapommi

Myös erilaiset lisukkeet voivat sisältää yllättävän paljon piilokaloreita. Terveellisestä salaatista saa helposti epäterveellisen lorauttamalla joukkoon rasvaista grilli- tai salaatinkastiketta.

Tässä esimerkkejä grillilisukkeiden kaloreista ja rasvamääristä:

TUOTE / KILOKALOREITA JA RASVAA PER 100G

Pirkka Majoneesi: 730 kcal, 80 grammaa rasvaa
Hellmann's Majoneesi: 720 kcal, 79 grammaa rasvaa
Rainbow Majoneesi: 710 kcal, 77 grammaa rasvaa
Pirkka Aioli: 470 kcal, 51 grammaa rasvaa
Pirkka Marinointi-ja grillauskastike: 410 kcal, 36 grammaa rasvaa
Rainbow Hampurilaiskastike: 400 kcal, 39 grammaa rasvaa
Meira Grillaus- ja marinointikastike: 340 kcal, 36 grammaa rasvaa
Saarioinen Makea salaattikastike: 320 kcal, 25 grammaa rasvaa
Meira Amerikkalainen salaattikastike: 280 kcal, 28 grammaa rasvaa
Rainbow Grillauskastike: 280 kcal, 25 grammaa rasvaa
Saarioinen Grillauskastike: 250 kcal, 26 grammaa rasvaa

(MTV3)

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme