Mainos
Mainos

Halpaa luksusta – joulun ehdottoman hittiherkun myynti kasvanut selvästi

Perinteinen joulukinkku pitää pintansa joulupöydässä, mutta ainakin pääkaupunkiseudulla kokeillaan yhä rohkeammin myös uudenlaisia pääruokavaihtoehtoja.

Joulukinkun asemaa suomalaisen joulupöydän kuninkaana on vaikea horjuttaa. Viime jouluna suomalaiset ahmivat yhteensä 7 miljoonaa kiloa joulukinkkua määrän ollessa edellisvuoteen nähden kasvussa.

Poroa ja ostereita kinkun rinnalle

Kinkun rinnalle on kuitenkin pikku hiljaa noussut myös uudenlaisia pääruokavaihtoehtoja. Ainakin pääkaupunkiseudulla joulupöydän antimiin etsitään nykyään entistä enemmän variaatiota, kertoo Stockmann Herkun tuoteryhmäpäällikkö Teuvo Koivisto.

– Valtaosa ostaa edelleen kinkkua ja suosittuja ovat tietysti myös kalat. Mutta olemme huomanneet ihmisten kokeilevan myös muita ruokia entistä rohkeammin. Erityisesti ostereiden ja poron menekki joulupöytään on kasvanut huomattavasti.

Poroa voisi Koiviston mukaan mennä huomattavasti enemmänkin, jos sen saatavuus ei olisi niin haasteellista. Moni jättää kotimaisen poron hyllyyn myös tyyriin kilohinnan vuoksi heikossa taloudellisessa tilanteessa.

Suklaan myynti kasvanut selvästi

Yhden joulutuotteen myyntiä taantuma ei kuitenkaan ole jarruttanut, vaan päinvastoin lisännyt huomattavasti:

– Sen huomaa kyllä selvästi, että suklaata menee enemmän.  Myynti on kasvanut selvästi. Se johtunee taloudellisesta tilanteesta. Ihmiset haluavat hemmotella itseään, mutta kuitenkin edullisesti, Koivisto pohtii.

Suklaata ostetaan paitsi itselle, myös lahjaksi. Suosiotaan ovatkin Koiviston mukaan viime vuosina kasvattaneet erilaiset herkkulahjat, joita ihmiset ostavat valmiina helppoina ratkaisuna tai vaihtoehtoisesti kokoavat herkkukorinsa itse.

Petra Tuominen, petra.tuominen(at)mtv.fi

MTV LIFESTYLE

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme