Mainos

Halpaa, terveellistä ja rasvatonta: Suomalaisten vanha suosikkiruoka "tekee paluun" – syötkö sinä?

Tänä vuonna kaikkien huulilla on munan lisäksi peruna, lupaa ruokatoimittaja ja -kirjailija Sanna Mansikkamäki.

Peruna on pyöreä, peruna on soikea, peruna on ruoka ihan oikea! Perunaa kun suuhun vie,sille alkaa pitkä tie, vatsassa sen paras paikka eikös lie!

Tämä hauska perunalaulu lienee monelle suomalaiselle tuttu menneiltä vuosikymmeniltä. Laulun sanat ja sävellys ovat Aimo Mustosen käsialaa. Kappale on levytetty ensimmäisen kerran jo 1960-luvulla, mutta aihe ei vanhene: vaikka perunoiden kulutus onkin vuosien saatossa vähentynyt, ravitseva herkku ei kuitenkaan ole katoamassa suomalaisten lautasilta.

Pastan, riisin ja nuudeleiden lisäksi peruna pysyy lisukesuosikkina – ja kenties kasvattaa suosiotaan entisestään.

Tiesitkö?

1950-luvulla suomalaiset söivät perunaa parhaimmillaan 188 kiloa asukasta kohden

1960-luvulla perunoiden kulutus oli noin 104 kiloa vuosittain henkeä kohden

Nykypäivänä perunaa kuluu vuosittain noin 52 kiloa henkeä kohden.

Lähde: Tilastokeskus

Perunan paluu suosikiksi

Suositun Muna-keittokirjan viime vuonna julkaissut ruokatoimittaja ja -kirjailija Sanna Mansikkamäki uskoo, että perinteisellä perunalla on potentiaalia nousta uuteen kukoistukseen. Mansikkamäki julkaisee syksyllä 2018 Muna-keittokirjan sisarkirjan, Peruna-kirjan. Luvassa on Muna-kirjan tyyliin herkullisia reseptejä sekä kattava tietopaketti perunasta.

Mansikkamäki listasi kuusi hyvää syytä syödä perunaa:

1. Halpa, kotimainen herkku

Peruna on lähiruokaa ja sitä on aina saatavilla, lisäksi se on halpaa ja lisäaineetonta. Jokaisessa kaupassa on tarjolla suomalaista perunaa.

2. Kevyttä ja rasvatonta

Peruna on kevyttä ja rasvatonta, siinä on vähemmän energiaa kuin bataatissa, pastassa tai riisissä.

3. Ekologista purtavaa

Perunalla on todella pieni hiilijalanjälki. Se on ekologista ja energiatehokasta ravintoa. Peruna on esimerkiksi yksi säästeliäimpiä ravintokasveja tuottamiseen tarvittavan veden suhteen.

4. Perunassa on paljon ravinteita

Perunassa on huomattavat määrät muun muassa kuitua, B-vitamiinia ja runsaasti C-vitamiinia. Kuorineen syödyssä perunassa on tupla määrä kuituja. Lisäksi peruna sisältää runsaasti kaliumia, enemmä kuin esimerkiksi korkeasta kaliumpitoisuudestaan tunnettu banaani.  Kalium auttaa muun muassa kontrolloimaan verenpainetta. Lisäksi perunassa on vaikka mitä muita ravintoaineita, kuten natriumia, magnesiumia, kalsiumia, fosforia, sinkkiä, jodia, seleeniä, kuparia, foolihappoa, niasiinia, A-, E- ja K-vitamiineja.

5. Perunan syöminen on nautinto

Peruna on lohturuokaa, joka tekee hyvän olon. Sen syöminen lisää serotoniinin tuotantoa aivoissa.

6. Peruna taipuu monenlaisiin ruokiin

Perunasta voi tehdä ihania ruokia!

– Aina kun tarjoilen perunaa jossain muodossa, ihmiset huudahtavat, että ”onpa hyvää! Enpä ole muistanutkaan, kuinka hyvää peruna on”, Mansikkamäki summaa.

Korjaus 8.1.2018 klo 11.35: Korjattu tieto kaliumin määrästä perunassa verrattuna banaaniin. Kuorineen keitetyssä perunassa on kaliumia 425 milligrammaa sataa grammaa kohden. Kuoritussa banaanissa kaliumin määrä on 358 milligrammaa sataa grammaa kohden.

***

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot