Mainos
Mainos

Haluatko polttaa rasvaa? Suomalaisten tyypillinen tapa voikin pilata yöunet ja laihdutuksen

Aamupalan väliin jättämistäkin suurempi virhe on syödä iltaisin väärin, tuoreessa hyvinvointiteoksessa kerrotaan.

Soili Soisalon ja Eeva Voutilaisen tuore teos Ruokarytmi - hyvän mielen ruokavalio (Tammi 2016) esittelee joustavan ja helpon tavan syödä hyvin. Kirja perustuu uusimpaan ravitsemustutkimukseen ja nimensä mukaisesti kertoo säännöllisen ruokarytmin hyödyistä. Hyvä ruokarytmi tukee elimistön biologisten kellojen sujuvaa käyntiä ja vaikuttaa sitä kautta sekä päivittäiseen että pitkäaikaiseen terveyteen.

Teoksessa käsitellään erikseen jokaisen päivittäisen aterian merkitystä keholle ja mielelle. Monelle suomalaiselle saattaa tulla yllätyksenä iltapalan syönnin vaikutus painonhallintaan – niin paljon kun meitä on muistutettu aamupalan tärkeydestä. Vääränlainen ja väärään aikaan nautittu iltapala voi nimittäin varastoitua rasvaksi ja vaikuttaa myös yöuneen.

–  Liian raskas iltapala voi viedä yöunen, sillä ruoansulatus hidastuu yötä kohti. Sisäiset kellot säätävät ruoansulatuksen lepoon, jolloin mahalaukun tyhjeneminen ja suoliston liikkeet hidastuvat, myös ravintoaineita pilkkovien entsyymien määrä vähenee, Soisalo ja Voutilainen kertovat.

Amerikkalaistutkijat ovatkin havainneet, että mitä lähempänä nukkumaanmenoaikaa syö, sitä suurempi päivittäinen energiansaanti on. Jos syöt lähellä nukkumaanmenoaikaa, syöt helposti liikaa, kun aivojen kylläisyyskeskus on jo vetäytynyt lepoon.

–  Aamiaisen väliin jättäminen voi lihottaa, mutta erityisesti lihottaa myöhäisiltaan ja yöhön painottuva syöminen. Japanilaisryhmä on osoittanut tutkimuksessaan, että ne henkilöt, jotka jättävät aamiaisen syömättä, mutta syövät pääasiassa myöhäisillalla ja yöllä, ovat muita lihavampia, kirjailijat muistuttavat.

Tutkimusten mukaan iltavirkut ja yötyöntekijät ovatkin muuta väestöä useammin ylipainoisia.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme