Mainos
Mainos

Hanna Partanen: Suosi tätä terveellistä proteiinipommia – "hypetetään myös maailmalla"

Tänä vuonna vietetään YK:n julistamaa palkokasvien vuotta. 

Vuonna 2014 julkaistut ravitsemussuositukset nostivat keskusteluun lihansyönnin vähentämisen. Suosituksissa kehotetaan rajoittamaan punaisen lihan ja prosessoitujen lihavalmisteiden kulutusta ja lisäämään esimerkiksi pähkinöiden ja palkokasvien käyttöä. Palkokasvit ovatkin nyt kovassa nousussa.

– YK on julistanut vuoden 2016 palkokasvien vuodeksi ja toivoo, että palkokasveja suosittaisiin ympäristösyistä. Populaatio kasvaa jatkuvasti, ja kaikki eivät voi syödä lihaa. Palkokasvit ovat ekologisesti hyvä vaihtoehto, minkä lisäksi ne ovat terveellisiä ja ruokaturvallisia. Palkokasveja hypetetään myös maailmalla, ei vain Suomessa, kertoo laillistettu ravitsemusterapeutti Hanna Partanen.

Palkokasvit ovat hyvä proteiininlähde, jolla voi korvata ruokavaliossa esimerkiksi lihaa. Monipuolisesti syömällä myös kasvikunnan proteiineista saa kaikkia välttämättömiä aminohappoja. 

– Kasvikunnan proteiinit ovat useimmiten epätäydellisiä, eli niistä puuttuu jokin välttämätön aminohappo, kuten lysiini. Puute on kuitenkin helppo korjata muita ruokia, kuten viljavalmisteita tai muita palkokasveja syömällä. Eikä aminohappoja tarvitse täydentää edes samalla aterialla, vaan riittää, että syö muita ruokia saman päivän aikana, Partanen selittää. 

Joissakin kasvikunnan proteiineissa on jo itsessään täydellinen aminohappokoostumus. Näitä ovat soija, kvinoa, mustapapu, kikherne, cashew-pähkinä ja pistaasipähkinä. 

Jauhelihaa korvataan kasvikunnan tuotteilla

Kasvikunnan proteiinit kiinnostavat ihmisiä yhä enemmän.

Paljon puhuttu nyhtökaura viedään kaupoissa käsistä, ja kuun lopussa nyhtökaura saa kilpailijan myös toisesta kotimaisesta kasviproteiini-innovaatiosta, härkäpavusta valmistetusta Härkiksestä. Uutuustuote Härkis tulee myyntiin ympäri maan sekä K- että S-ryhmän kauppoihin. Härkistä tulee saamaan myös Stockmannilta.

– Asenneilmapiiri on muuttumassa, ja kasvissyönti herättää nyt positiivista kiinnostusta, Partanen toteaa.


Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme