Mainos
Mainos

Heitätkö sipulinkuoret roskiin? Älä missään nimessä tee niin!

Sipulit ovat oikeita keittiön monitoimikasviksia. Ne sopivat melkein ruokaan kuin ruokaan ja edistävät terveyttä. Moni ei välttämättä kuitenkaan tiedä, että myös sipulin kuoret kannattaa hyödyntää.

Vanha kansa on käyttänyt sipulinkuoria muun muassa lankojen ja kankaiden värjäämiseen. Vaikka mielessä eivät olisikaan käsityöt, kannattaa kuoret joka tapauksessa säästää. Sipulinkuorista valmistuu nimittäin herkullinen kasvisliemi, jota voi hyödyntää erilaisten keittojen, kastikkeiden ja patojen pohjana.

Valmista sipulinkuorista kasvislientä

Liemikuutioita pidetään helppokäyttöisinä, mutta todellisuudessa oman kasvisliemen keittäminen on yksinkertaista, helppoa ja kiittää tekijäänsä herkullisella maullaan.

Kun käytät ruoanlaitossa sipulia, laita kuoret sivuun ja käytä seuraavalla kerralla kasvisliemen valmistukseen. Kuoret antavat liemeen runsaasti makua ja upean värin. Säästä kasvislientä varten myös muiden kasvisten – kuten porkkanoiden – kuoria, kantoja ja muita jämäpaloja.

Puhdista palat niin, ettei niissä ole multaa. Laita kattilaan vettä sen verran, että kasvikset peittyvät ja anna kiehua hiljalleen kokoon tunnin ajan. Mausta mielesi mukaan. Kaalit kuitenkin kannattaa jättää pois laskuista niiden voimakkaan maun takia.

***

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme