Mainos
Mainos

Hinta jopa yli 1000 euroa kilolta – löytyykö pihapiiristäsi arvokas aarre?

Suomenkin metsissä kasvavia matsutake-sieniä himoitaan Aasiassa ja harvinaisista herkuista ollaan valmiita maksamaan suuriakin summia.

Moni suomalainen on saattanut törmätä tietämättään sienimetsällä arvokkaaseen tuoksuvalmuskaan eli matsutakeen, jota erityisesti japanilaiset himoitsevat ruokapöytäänsä. Aasiassa ollaankin valmiita maksamaan laadukkaimmista matsutake-sienistä huikeita summia – jopa 1000 euroa kilolta. Erittäin harvinaisen matsutake-sienen satomäärät ja kasvupaikat voivat vaihdella vuosittain suuresti. Suomessa matsutake-sienien esiintyvyyttä tutkii Metsäntutkimuslaitos Metla.

– Tutkimuksissamme on rajallinen alue, mutta näiden paikkojen perusteella näyttäisi siltä, että matsutake-sieniä on tänä vuonna aika vähän Etelä-Suomessa. Pohjoisessa on ehkä enemmän, mutta satokausi saattaa silti olla niukka verrattuna edellisiin vuosiin. Rovaniemeltä niitä on ainakin löytynyt. Satokausi saattaa olla jo ohi, mutta päätutkijamme Lu-Min Vaario odottaa vielä toiveikkaana sateita, jos sieniä tulisi lisää, Metsäntutkimuslaitoiksen tutkija Taina Pennanen kertoo.

Matsutake-sieniä esiintyy yleensä enemmän Pohjois- kuin Etelä-Suomessa. Sieniä nousee Pennasen mukaan useimmiten mäntyvaltaisille hiekkakankaille. Jos hyvä tuuri käy, voi männyn juurelta löytää suurenkin matsutake-ryppään.

– Metsän pitää olla aika vanhaa, eli sienet vaativat kymmeniä vuosia vanhan männikön. Nuoreen metsään niitä ei tule. Pitää olla hiekkakangasta ja karua männikköä. Yleensä sieniä on aika iso rypäs samassa, mutta välillä löytyy myös yksittäisiä sieniä. Matsutaket kasvavat maan alta rihmastopesäkkeestä.

Harvinaista matsutakea ei tunneta Suomessa

Mutta mikä sitten tekee matsutake-sienistä niin mahdottoman arvokkaita erityisesti Japanissa? Tutkija Taina Pennasen mukaan matsutake-sienet olivat ennen vain Japanin keisariperheen yksinoikeus, kunnes niiden syönti vapautettiin koko kansalle. Tavallisetkin ihmiset pääsivät matsutaken makuun ja sieniä alettiin poimia urakalla.

– Mutta sitten mäntyihin iski tuholainen, joka tuhosi kokonaisia mäntymetsiä Japanissa. Matsutaken sadot romahtivat Japanissa liiallisen poiminnan ja tuholaistaudin vuoksi, mutta kysyntä jatkui edelleen suurena. Matsutakea himoitaan ja sitä pidetään arvokkaana. Suomessa matsutaken itiöemäkausi on myös eri kuin Japanissa ja senkin vuoksi menekki on ihan loputon.

Pennasen mukaan matsutake-sieniä löytyy ympäri maailman, mutta monissa maissa sitä ei yksinkertaisesti osata poimia. Monet sienestäjät eivät tunnista matsutakea Suomessakaan, eikä sitä osata etsiä. Jos metsässä kuitenkin törmää sattumalta tuoksuvalmuskaan eli matsutakeen, kannattaa löydöksestään ilmoittaa Metsäntutkimuslaitokseen. Jos sato on pieni, kannattaa se hyödyntää omassa keittiössä. Isomman sadon voikin sitten myydä vaikka eteenpäin ja tienata rahaa.

– Vähempiarvoiset sienet, joissa itiömä ei ole niin täydellinen, myydään kuivattuna. Arvokkaimmat viedään jäädytettynä Japaniin. Arvokkaimmat voivat olla kilohinnaltaan jopa 1000 euroa.

Lue Studio55:n sivuilta, miten sienillä voi tienata:

Petra Kiiski/MTV3

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot