Mainos
Mainos

Hittikeksinnön "isä" paljastaa: Näin idea Aromipesästä syntyi

Hittituotteeksi 1990-luvulla noussut Aromipesä elää monen muistoissa, ja klassikkotuotetta on vielä tänä päivänäkin saatavilla, mutta mistä ajatus Aromipesästä aikoinaan lähti?

Makuja.fi haastatteli Aromipesän keksijää, Passeli-yritysohjelmistoistakin tunnettua Heikki Taipaletta, jonka päässä idea lämpöä eristävästä, helposta kokkausmenetelmästä aikoinaan syntyi. Aromipesän "isä" kertoo, että kaiken takana on vanha kirja, joka kertoi vanhasta tavasta hauduttaa ruokia heinälaatikossa.

Ruokaa haudutettiin heinälaatikoissa jo 1900-luvun alussa

Taipale kertoi haastattelussa saaneensa vuosia sitten käsiinsä keittokirjan vuodelta 1914. Kirja keskittyi resepteihin, jotka toteutettiin heinälaatikossa hauduttamalla.

– Kirja kertoi siitä, kuinka ruoat tuli hauduttaa heinälaatikossa. Aikoinaan oli yleinen tapa kääriä ruoat heinään ja hauduttaa niitä laatikossa, Taipale kertoo.

Idea nykyaikaisesta heinälaatikossa kypsyi idealistin mielessä, ja Aromipesä oli syntynyt.

– Siitä se idea lähti, Taipale kertoo.

Usko tuotteeseen oli heti aluksi vankka

Kun ensimmäinen Aromipesä valmistui, Taipale oli varma siitä, että tuote tulee menestymään. Vuodet osoittivat, että hän oli oikeassa, ja suomalaiset ostivat ajatuksen helposta ja turvallisesta tuotteesta, joka haudutti ruokia pitkään.

– Kyllä minä uskoin siihen, että siitä tulee hitti, ja sillä menikin muutaman vuoden ajan todella hyvin. Sen jälkeen keskityin kuitenkin muihin bisneksiin ja Aromipesä jäi. En ehtinyt enää keskittymään siihen, Taipale toteaa.

Kotoa löytyy kymmenen Aromipesää

Aromipesän keksijän kotoa ja mökiltä löytyy vielä tänäkin päivänä useita Aromipesiä. Taipale kiittelee keksintönsä kestävyyttä vielä tänäkin päivänä.

– On niitä varmaan kymmenkunta vielä! Taipale naurahtaa.

Millaisia herkkuja Aromipesän "isä" valmistaa oman aikansa hittituotteella?

– Hernekeitto on tietysti perinteinen, mutta teemme sillä sen lisäksi kaikkia kastikkeita. Myös lammas valmistuu Aromipesässä hyvin, kun se hautuu pitkään kypsäksi. Lopputulos on hyvin murea. Myös puuro valmistuu meillä Aromipesässä, Taipale hymyilee.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme