Mainos

Hittiruoka, jota suomalaiset ahmivat 430 miljoonaa kappaletta vuodessa – "noussut uuteen arvoon"

Karjalanpiirakka noussut uuteen arvoon välipalana, kerrotaan Leipätiedotus ry:stä. 

Suomalaisten ateriakulttuuri on muuttunut yhä välipalapainotteisemmaksi. Karjalanpiirakoiden ja riisipiirakoiden kulutus on tämän trendin myötä kasvanut. Leipätiedotus ry:n mukaan suomalainen söi vuonna 2016 keskimäärin 80 leipomoissa leivottua piirakkaa. Tämä tarkoittaa lähes 430 miljoonaa piirakkaa vuodessa.

Einespiirakat eivät mukana tilastoissa

Leipätiedotus ry: n laskelmien mukaan leipomoissa paistetaan vuosittain 80 riisi- ja karjalanpiirakkaa asukasta kohti. Tämä ei vielä ole koko totuus, sillä markkinoilla on valmisruokateollisuuden valmistamia piirakoita. Niitä ei ole laskettu tähän tilastoon mukaan. Riisin lisäksi perinteisten piirakoiden täytteenä käytetään esimerkiksi perunaa ja porkkanaa. Riisin jälkeen seuraavaksi yleisin täyte on peruna.

Karjalanpiirakka sai EU:n nimisuojan vuonna 2003. Aito perinteinen tuote -suojaus (APT) kieltää kutsumasta tuotetta karjalanpiirakaksi, jos sitä ei ole valmistettu perinteisellä reseptillä ja perinteisin menetelmin. Näin ollen muita vastaavia piirakoita, joiden resepti tai valmistusmenetelmä on hieman poikkeava karjalanpiirakoista, kutsutaan riisipiirakoiksi.

Nuoret saavat välipaloista peräti 40 prosenttia päivän energiastaan. Välipala ei kuitenkaan aina tarkoita epäterveellistä napostelua, vaan se voi olla myös osa terveellistä ja ravitsevaa syömistä.

– Karjalanpiirakka on hyvä välipala. Ruisjauhoista leivotusta piirakasta saa kuitua ja muita täysjyväviljan terveellisiä ainesosia ja kun vielä laitat päälle kasviksia sekä munavoita, raejuustoa tai muuta proteiinipitoista, niin välipala muuntautuu helposti kevyeksi lounaaksi, vinkkaa Leipätiedotuksen toiminnanjohtaja Kaisa Mensonen.

Suomalaiset äänestivät kansallisruokaansa 100-vuotiaan Suomen kunniaksi 12 ehdokkaan joukosta. Äänestyksen kolmanneksi sijoittui hienosti karjalanpiirakka – ruisleivän ja karjalanpaistin jälkeen. Jokainen kansallisruokaehdokas sai oman juhlakuukautensa ja heinäkuuta vietetäänkin karjalanpiirakan kuukautena. Se sopii mainiosti kesäiseksi evääksi sekä kesäiseen juhlapöytään pieneksi suolaiseksi.

Lähde: Leipätiedotus

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.