Mainos
Mainos

HS: Helsinkiläisravintolan tomaatit kasvavat virtsassa

Helsinkiläisravintola lannoittaa käyttämiään tomaatteja pisuaarista saaduilla tuotoksilla, kertoo Helsingin Sanomat.

Helsingin Pasilassa sijaitsevassa ravintola Kääntöpöydän kasvihuoneessa kasvatetaan  tomaatteja ja muita vihanneksia, joita on lannoitettu ravintolan miesasiakkaiden virtsalla. Virtsa kerätään ravintolan pisuaarista.

TIESITKÖ? Ihmisen virtsa sisältää veden lisäksi typpeä, fosforia ja kaliumia sekä muita mikroravinteita. Tavallisesti pelloille levitetäänkin juuri fosforia, typpeä ja kaliumia keinolannotteiden muodossa. Vaikka ajatus virtsassa kasvaneista tomaateista ja muista vihanneksista saattaa kuulostaa karmivalta, terveen ihmisen virtsa on steriiliä.

Vihannesten kasvuympäristöstä kerrotaan avoimesti

Virtsahankkeen taustalla on ympäristöjärjestö Dodo ry, joka pyrkii hankkeen avulla osoittamaan, että ravinteet voivat kiertää suljetusti myös kaupungeissa. Hankkeesta ollaan hyvin avoimia.

– Kasvamme pissalla! julistetaan parhaillaan kasvavien tomaattien laatikon kyljessä.

Lannoitevalmisteasetus ei salli ihmisvirtsan käyttöä viljelyssä ja tästä syystä virtsalla lannoitettuja vihanneksia ei saa myydä. Niitä on kuitenkin saanut syödä ilmaiseksi Kääntöpöydässä.

Palaute tomaateista ja muista kasviksista on ollut lupaavaa, ja esimerkiksi papujen kerrotaan maistuvan ihan pavuilta. Tomaatteja ei olla vielä päästy maistamaan, sillä ne eivät ole vielä kypsyneet.

Kääntöpöytä on tutkituttanut virtsaliuoksensa MetropoliLabissa, mutta mahdollisia lääkejäämiä ei silloin pystytty selvittämään. Salmonellaa virtsaliuoksesta ei löytynyt. Kolibakteereita tutkimuksissa löydettiin yksi pesäke sataa millilitraa kohden, kun vastaavassa määrässä niitä saisi olla alle 300 pesäkettä.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme