Mainos
Mainos

Huikea niksi: Näin kuorit perunat ilman kuorimaveistä – muutamassa sekunnissa

Perunoiden kuorimiseen on keksitty näppärä niksi. Tällä niksillä voit säästää aikaa esimerkiksi perunamuusia valmistaessa.

Vaikka perunoiden kuoriminen kuorimisveitsellä onkin suhteellisen kätevää, vie se aina oman aikansa, jos perunoita on kuorittavana kilotolkulla. Perunoita voi kuitenkin kuoria myös käyttämällä yhdistelmää ripeitä veitsen viiltoja, kulhollista kylmää vettä sekä paljaita käsiä.

Perunankuorimisniksi

Keitetyn perunan saa kuorittua tällä kikalla vain muutamassa sekunnissa. Viillä terävällä veitsellä viilto perunan ympäri, mutta älä tee viillosta liian syvää. Keitä viilletyt perunat kuorineen aivan normaalisti.

Kun perunat ovat kypsiä, kaada keitinvesi pois ja siirrä keitetyt perunat kulholliseen jääkylmää vettä. Puristele ja pyörittele jäähtyneitä perunoita varovaisesti sormissasi ja kuoren pitäisi irrota kuin taikaiskusta.

Tämä kikka on hyödyllinen varsinkin silloin, kun perunoita tarvitsee keittää ja kuoria suuria määriä työläitä perunaruokia varten. Voit säästää keittiössä useita tunteja esimerkiksi juhlapyhien ruoanlaitossa, kun perunoiden kuorimiseen ei tarvitse uhrata paljoa aikaa.

Lähde: Sunset

***


Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme