Mainos
Mainos

Huippukokeilta jymy-yllätys: Ennennäkemätön ravintolakonsepti kurkottaa tulevaisuuteen

Kotimaisten huippuraaka-aineiden ympärille rakentunut Finnjävel-ravintola saa nyt suunnitellusti väistyä uuden konseptin tieltä. 

Kaksi vuotta sitten Henri Alén ja Tommi Tuominen perustivat Helsingin Etelärantaan liikeidealtaan poikkeuksellisen ravintolan; Finnjävelin. Jo ennen ravintolan avautumista kokit kertoivat kyseessä olevan kahden vuoden projekti, jonka jälkeen Finnjävel joko muuntaa konseptiaan tai lopettaa toimintansa kokonaan. 

Nyt kaksi vuotta on kulunut ja kokkien on aika paljastaa tulevaisuudensuunnitelmansa. Miehet paljastivat tänään pidetyssä pressitilaisuudessa avaavansa Sitran avulla Helsinkiin ravintolan, jollaista ei ole ennen maassamme nähty.

Lasipallon päällä kasvavia sieniä ja ilmaperunoita

Kokkien uusi valloitus on kiertotalousravintola Ultiman, jonka ideana on kokeilla tulevaisuuden kestävää ruoantuotantoa. Ravintolassa testataan muun muassa uudenlaisia tapoja kasvattaa raaka-aineita suljetuissa sisätiloissa. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Osa ravintolan raaka-aineista päätyykin lautasille todella läheltä, ravintolan omista tiloista. Asiakkaat pääsevät siis seuraamaan ruokailun lomassa lautasille päätyvien ainesosien kasvua. Ravintolassa tullaan näkemään muun muassa lasipallon päällä kasvavia sieniä, pylväissä kasvavia perunoita ja sirkkoja. 

Tarkoitus on myös saada ravintolan logistiikka, pakkausmateriaali, hävikki sekä veden- ja energiankulutus minimiin. 

Ravintola avaa 15.5 Helsingin Etelärantaan.

***


Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme