Mainos
Mainos

Hurja lupaus uudenlaisesta dieetistä: Pudota painoa jopa 14 kiloa kahdeksassa viikossa

Uusi verensokeridieetti lupaa painon putoavan ja yleisen terveydentilan kohentuvan erittäin nopealla tahdilla.

Lääkärinä ja laihdutusneuvojana tunnettu Michael Mosley muistetaan viiden vuoden takaisesta suositusta 5:2-dieetistä, joka perustui kahteen viikottaiseen paastopäivään. Ruokavaliolla luvattiin olevan painon laskun lisäksi poisitiivisia vaikutuksia myös rasva-ja verensokeriarvoihin. 

Nyt mies on kehitellyt uuden dieetin, jonka avulla paino putoaa miehen mukaan entistäkin nopeammin lukuisia terveyshyötyjä unohtamatta. 

Tuloksia kahdeksan viikon tarkalla ruokavaliolla

Mosleyn uusin keksintö keskittyy ratkaisemaan valtavaa ongelmaa, jonka kanssa yhä useampi länsimaalainen kamppailee. Mosleyn mukaan kakkostyypin diabetes on vakava yhteiskunnallinen ongelma, joka lyhentää elinajanodotetta keskimäärin kymmenen vuotta. Miehen uutuusdieetti onkin osoitettu etenkin diabeteksesta, diabeteksen esi-asteista ja ylipainosta kärsiville henkilöille.

Mosleyn kahdeksan viikkoa kestävä verensokeridieetti perustuu pitkälle Välimeren ruokavalioon. Niukkakalorisessa dieetissä suositaan kasviksia ja laadukkaita rasvoja sisältäviä raaka-aineita, kuten kaloja, siemeniä, oliiviöljyä ja palkokasveja.

Lisäksi dieetissä pyritään välttämään verensokeria nopeasti nostavia ruokia, kuten vaaleaa leipää ja perunoita. Ruokavaliossa painopiste onkin ruoan laadun ja määrän tarkkailulla.

–  Nopein tapa pudottaa painoa on syödä 800 kilokaloria päivässä kahdeksan viikon ajan, mies kertoo.

Mies kumoaa yleisen laihdutusneuvon

Vaikka ensimmäinen viikko voi tuntua rankalta, mies lupaa, että elimistö tottuu dieettiin keskimäärin neljän päivän jälkeen.

– Monet lääkärit kertovat, että painoa on parempi pudottaa hitaasti mutta varmasti. Se on myytti. Nopea laihtuminen on erittäin motivoivaa, ja näin sinulla on paremmat mahdollisuudet pysyä tavoitteessasi.

Kahdeksan viikon ohjelmaan kuuluu lisäksi tehokas kotona tehtävä liikuntaharjoitus, jota mies kehottaa harjoittamaan säännöllisen arkiliikunnan lisäksi. Myöskään psyykettä ei ole rankassa dieetissä unohdettu, sillä stressiä lievittävät mindfulness-harjoitukset ovat tärkeänä osana ohjelmaa.

– Stressi saa nukkumaan vähemmän ja syömään enemmän. Stressaantuneena kaipaat nopeita hiilihydraatteja, kuten suklaata. Olen melko hyperaktiivinen, joten yritän harjoitella mindfulnessia kolme kertaa viikossa, Mosley toteaa. 

Videolla ravitsemusterapeutti Hanna Partanen neuvoo sopivan annoskoon valitsemisessa. 


Lähe: Expressen

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme