Mainos
Mainos

Hurja määrä mukana kilpailussa: Mikä on Suomen paras olut?

Yli 130 olutta tavoittelee tänä vuonna Suomen Paras Olut -kilpailun voittoa.

Suomalainen Olut ry järjestää Suomen Paras Olut -kilpailun tänä vuonna jo neljännen kerran. Kilpailussa on kuusi sarjaa kotimaassa valmistetuille oluille. Sarjoihin on ilmoitettu yhteensä 131 erilaista olutta 20 eri panimolta.

Suomen Paras Olut -kilpailun alkukarsinnat käydään tänään torstaina Suuret Oluet – Pienet Panimot -tapahtumassa Helsingin Rautatientorilla. Tuomaristo valitsee alkukarsinnoista sarjojen parhaat, jotka osallistuvat loppukilpailuun. Loppukilpailu järjestetään ja kilpailun tulokset julkistetaan Herkkujen Suomi – Syystober -tapahtumassa Helsingin Rautatientorilla torstaina 21.8. Finaalin voittaja nimetään Suomen Parhaaksi Olueksi vuonna 2014.

Kilpailu on avoin kaikille kaupallisten panimoiden kotimaassa valmistetuille oluille, jotka ovat säännöllisessä anniskelu- tai vähittäismyynnissä. Kilpailuun eivät voi osallistua erilaiset kausituotteet, kuten joulu- ja pääsiäisoluet, sekä kotimaisten panimoiden ulkomailla valmistuttamat oluet.

Kilpailun tuomaristo koostuu alan puolueettomista ammattilaisista, harrastajista sekä tavallisista oluenkuluttajista. Oluet arvioidaan sokkomaisteluina kukin sarja kerrallaan.

Suomessa valtava kirjo oluita

Vuosittain järjestettävän Suomen Paras Olut -kilpailun päällimmäisenä tarkoituksena on tuoda nykyistä laajemmin kaikkien oluenkuluttajien tietoon meidän panimoidemme oluiden valtava kirjo. Kilpailussa mukana olevat yli 130 olutta muodostavat loistavan näyteikkunan kotimaiselle panimo-osaamiselle.

Kisan toteutuksesta vastaa Panimo ja -virvoitusjuomateollisuusliiton ja Pienpanimoliiton perustama Suomalainen Olut ry. Kilpailun johtajana toimii olutasiantuntija Kari Likovuori.

Kilpailusarjat:

1. Vaalea lager, enintään 4,7 %
2. Vaalea lager, yli 4,7 %
3. Tumma tai värillinen lager
4. Ale, enintään 4,7 %
5. Ale, yli 4,7 %
6. Vehnäolut

Suomen Paras Olut –kilpailun voittajat 2011−2013

2013 Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Imperaali Stout, 9,2 %
2012 Vakka-Suomen Panimo Wehnäbock, 6,2 %
2011 Sinebrychoff Porter, 7,2 %

(MTV LIFESTYLE)

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme